Vuonna 2017 syntyi Suomen mittakaavassa melkoinen kohu tietovuodosta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkija oli taitamattomuuttaan julkaissut verkossa 6000 ihmisen nimet, henkilötunnukset ja yhden laboratoriokokeen tulokset.

Tutkija oli ladannut esitysmateriaalia verkkoon, mutta käytti erehdyksessä henkilötietoja sisältävää aineistoa. Keskusrikospoliisi ryhtyi tutkimaan asiaa henkilörekisteririkoksena.

Nyt on selvinnyt, ettei tutkija kuitenkaan joudu syytteeseen kämmistään, Yle kirjoittaa. Hän oli THL:n työ- eikä virkasuhteessa, joten virkarikosepäily vanheni kahdessa vuodessa.

Myös tutkijan esimies selvisi ilman syytteitä. Niitä olisi voinut tulla valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä. Syyttäjä kuitenkin katsoi, että THL:n ohjeet olisivat olleet puutteelliset.

Onni onnettomuudessa oli, että tiettävästi vuotaneita tietoja ei olisi suuresta riskistä huolimatta käytetty väärin.