Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen näkee parhaaksi, että tulevia hiihtolomia vietettäisiin samalla ajatuksella kuin aiemmin joulua.

– Kyllä tilanne nyt on samanlainen kuin silloin, kun ajateltiin, että joulu on tulossa ja odotettiin sitä. Hyvä olisi, jos hiihtolomia voisi yrittää kotiseudulla pääosin lähipiirin kanssa viettää, Salminen sanoi THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriö STM:n tiedotustilaisuudessa torstaina.

Ennen joulua terveysviranomaiset varoittivat kotimaan matkailun vaikutuksesta tartuntoja kasvattavasti. Terveysviranomaisten pelko oli, että koronatartunnat nousevat voimakkaasti joulun ja uudenvuoden vieton seurauksena. Pelättyä kovaa ryöpsähdystä ei tullut.

– Jos nyt sitten päätyy matkustamaan kotimaassa, niin kannattaa muistaa, että siinäkin pienempi joukko on parempi kuin iso joukko ja pyrkiä siihen, että pysyy poissa sellaisista tilanteista, joissa ehkä on paljon ihmisiä samaan aikaan sisätiloissa kokoontuneena. Kuten olemme todenneet muutamaan kertaan, tämä pandemia-aika ei ole hyvä aika lähteä kaveriporukalla karkeloihin, joissa vietetään paljon aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joita ei muuten ehkä jatkuvasti tapaa. Pieni määrä on aina parempi kuin iso. En keräisi suurta joukkoa ja lähtisi huvittelumatkalle.

Salminen huomauttaa, että hiihtokelit ovat nyt hyvät ja hiihtämistä voi harrastaa oikeastaan missä vain.

LUE MYÖS: