Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) päivitti ohjeistusta jäykkäkouristuksen ehkäisystä tapaturmatilanteissa. Päivitykset koskevat tilanteita, joissa alle yksivuotias on saanut likaisen haavan.

Kun lapsi saa likaisen haavan, on hyvä varmistaa, että jäykkäkouristussuoja on riittävä. Yli yksivuotiaiden suoja on kunnossa, jos he ovat saaneet kolme viitosrokotusta.

Jos alle vuoden ikäinen saa likaisen haavan, perusrokotussarja on yleensä vielä kesken.

Jos lapsi on ehtinyt saada kaksi ensimmäistä rokoteannosta, likaisen haavan yhteydessä ei tarvitse antaa rokotetta eikä jäykkäkouristusvasta-ainetta eli tetanusimmunoglobuliinia. Kaksi jäykkäkouristusrokotetta antaa riittävän suojan 12 kuukauden ikään saakka, jolloin saadaan rokotussarjan kolmas annos.

Jos lapsi on saanut vähemmän kuin kaksi jäykkäkouristusrokotetta, suoja ei ole vielä riittävä. Tällöin vauvalle tulisi antaa tetanusimmunoglobuliinia. Samalla voidaan antaa myös viitosrokote, jos vauva on yli kuuden viikon ikäinen ja edellisestä rokoteannoksesta on kulunut vähintään kuukausi.

Alle kuuden viikon ikäiselle ei tarvitse antaa rokotetta eikä vasta-ainetta, jos äidin edellisestä rokotuksesta on korkeintaan kymmenen vuotta

Tarkemmat ikäkohtaiset ohjeet jäykkäkouristuksen ehkäisystä ja jatkorokotusten aikataulusta löytyvät THL:n verkkosivulta.

Jäykkäkouristusbakteerin tuottaman myrkky aiheuttaa vakavan taudin, johon liittyy muun muassa kivuliaita lihaskouristuksia. Bakteereita esiintyy yleisesti maaperässä ja esimerkiksi erilaisilla pinnoilla. Tartunta saadaan likaisen haavan kautta.

Perusrokotussarja jäykkäkouristusta vastaan koostuu kolmesta rokoteannoksesta, jotka saadaan osana viitosrokotetta kolmen, viiden ja kahdentoista kuukauden iässä. Rokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan. Ensimmäinen tehoste saadaan neljävuotiaana.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.

Lue lisää: