Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antaa nyt ohjeita pikkujoulukauteen. Samalla THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen toistaa jo aiemmin Uudelle Suomelle toteamansa, että ravintoloiden tulisi edellyttää koronapassia koko ajan eikä vain tiettyinä kellonaikoina.

THL toteaa, että koronapassi on epidemian leviämisalueilla vaihtoehto ravintoloiden tai tapahtumien koronarajoituksille, jotka liittyvät esimerkiksi asiakasmäärään tai aukioloaikoihin.

”Suositeltavaa olisi, että myös yksityiset tapahtumajärjestäjät käyttäisivät koronapassia. Olisi tärkeää, että koronapassi olisi voimassa aina, ei vain tietyn kellonajan jälkeen”, THL:n tiedotteessa sanotaan.

”Kun ravintolat ja tapahtumajärjestäjät edellyttävät koronapassia tiloissaan joka päivä ja kellonaikaan katsomatta, on asiakkaiden huomattavasti turvallisempaa tulla juhlimaan”, Mika Salminen sanoo.

THL:n ohjeet pikkujoulua juhliville ja niiden järjestäjille

  • Juhli vain terveenä. Jos sinulla on koronavirustartuntaan sopivia oireita, älä osallistu pienenkään porukan kokoontumiseen, vaikka olisit rokotettu. Pysyttele tällöin kotona, ja jos oireesi ovat vakavia, mene lääkäriin. Tarkista, mitä kuntasi ohjeistaa koronatestiin hakeutumisesta ja toimi sen mukaan.
  • Juhli porukassa vain, jos olet rokotettu. Täysi, yleensä kaksi rokotusta sisältävä rokotussarja antaa tehokkaan suojan vakavaa tautimuotoa vastaan. Vielä ehdit hakemaan rokotuksen omaksi ja muiden turvaksi. Vaikka rokotus ei täysin poista tartunnan saamisen ja levittämisen riskiä, se pienentää merkittävästi viruksen erittymistä ja siten myös leviämistä ihmisestä toiseen.
  • Noudata edelleen hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Näin estät muidenkin tautien leviämistä.
  • Pidä Koronavilkku-sovellus päällä myös juhlissa ja seuraa sen antamia ohjeita.
  • Käytä kasvomaskia yhä erityisesti julkisissa sisätiloissa, jos etäisyyksien pitäminen muihin ihmisiin on vaikeaa. Esimerkiksi julkisessa liikenteessä kannattaa pitää maskia. Käytä maskia erityisesti, jos et ole saanut täyttä rokotussarjaa.
  • Lataa Omakannasta ennen pikkujouluja EU:n koronatodistus, joka toimii koronapassina. Näin sinulla on koronapassi tarvittaessa heti käytettävissä.
  • Muista kohtuus alkoholin käytössä.
  • Pidä hauskaa pikkujouluissa!