Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan Suomessa on perjantaina raportoitu 1 496 uutta koronatartuntaa. Kahden viime viikon aikana on noin 4 300 tartuntaa enemmän kuin edellisellä kahden viikon jaksolla.

Suomen Akatemian kliininen tutkija Jukka Koskela pitää tilannetta huolestuttavana.

”Jotakin uutta pandemianhallinnassa tarvitaan, nyt kävellään kuilun reunaa”, hän kommentoi Twitterissä.

Koskela ja Säkylän terveyskeskuksen ylilääkäri Kirsi Markula arvioivat mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että koronavirusepidemia on todennäköisesti Suomessa lähikuukaudet joka tapauksessa vaikeassa vaiheessa, ja omikronmuunnoksen kaltaiset uudet, mahdollisesti aiempaa tarttuvammat virusvariantit voivat vielä hankaloittaa tilannetta.

“Kun koronatestaamista on vähennetty ja karanteenikäytäntöjä kevennetty, tartuntamäärät ja ilmaantuvuusluvut ovat muutenkin kasvussa. Aika voisi olla kypsä antigeenitestien laajalle käytölle koko maassa”, he sanovat.

Eteläisessä Suomessa käytetään lähinnä pcr-testejä, mutta Lapissa ja Kainuussa koronavirusta jäljitetään enimmäkseen antigeenitestien avulla. Koskelan ja Markulan mukaan antigeenitestin etuna on nopeus: testissä ollut saa tuloksen käytännössä saman tien, jolloin altistuneiden jäljitys nopeutuu eikä näytteiden kuljetuksessa tai analyysissa tarvita välikäsiä.

”Antigeenitestillä on tukahdutettu tehokkaasti tartuntoja esimerkiksi hoitokodeissa, kausityöntekijöiden keskuudessa ja urheilutapahtumien kisaorganisaatioissa. Pohjoisessa pandemia on pystytty pitämään kurissa, vaikka Lappiin kohdistuu huomattavaa tautipainetta muun muassa turismin ja valtioiden rajat ylittävän työmatkaliikenteen vuoksi”, Koskela ja Markula kirjoittavat.