Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) linjaa, että Astra Zenecan Vaxzevria-koronarokotetta ei edelleenkään anneta alle 65-vuotiaille. Syynä ovat rokotetuilla Euroopassa havaitut erittäin harvinaiset veren hyytymishäiriöt, joiden yhteyttä Astra Zenecan rokotteeseen Euroopan lääkevirasto Ema pitää mahdollisena.

– 65 vuotta täyttäneillä ja sitä vanhemmilla rokotuksia jatketaan, sillä heillä ei ole havaittu lisääntynyttä riskiä saada erittäin harvinaisia veren hyytymishäiriöitä rokotuksen jälkeen. Ikääntyneillä vakavan koronavirustaudin riski on moninkertainen nuorempiin verrattuna. Itse koronavirustautiin liittyy lisäksi merkittävä veren hyytymishäiriöiden riski, joka kasvaa iän myötä, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo tiedotteessa.

Varovaisuusperiaatteen vuoksi Astra Zenecan rokotetta ei kuitenkaan anneta niille 65 vuotta täyttäneille, jotka ovat aikaisemmin sairastaneet aivolaskimotukoksen eli sinustromboosin tai hepariinihoitoon liittyvän trombosytopenian eri verihiutaleniukkuuden (HIT).

THL:n linjaus on yhtenevä Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän KRAR:n tiistaina tekemän suosituksen kanssa.

Alle 65-vuotiaiden rokotussarjan jatkamista muilla rokotteilla selvitetään

Euroopan maissa on ilmoitettu Astra Zenecan koronarokotteen saaneilla tavallista enemmän erittäin harvinaisia veren hyytymishäiriöitä. Euroopan lääkevirasto Ema totesi aikaisemmin huhtikuussa, että yhteys hyytymishäiriöiden ja Astra Zenecan koronarokotteen välillä on mahdollinen. Häiriöt ovat kuitenkin erittäin harvinaisia, Euroopassa noin yksi 100 000:tta rokotettua kohti.

Suomessa on todettu kolme tapausta yhteensä lähes 250 000:lla Astra Zenecan koronarokotteen saaneella. Kaikki potilaat ovat olleet alle 65-vuotiaita, ja oireet ovat ilmenneet kahden viikon kuluessa rokotteen antamisesta. Muiden hyytymishäiriöiden tai verisuonitukosten lisääntymistä rokotetuilla ei ole havaittu.

Niillä 65 vuotta täyttäneillä, jotka ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen Astra Zenecan rokotetta, rokotussarjaa voidaan jatkaa Astra Zenecan rokotteella.

– Tutkimustietoa eri rokotteiden antamisesta ensimmäisellä ja toisella rokotuskerralla odotetaan saatavaksi myöhemmin. Jo nyt muita koronarokotteita voidaan käyttää toisen rokoteannoksen antamiseen niille alle 65-vuotiaille, joilla toisen rokoteannoksen antaminen tulee ajankohtaiseksi lähiviikkojen kuluessa, THL linjaa

THL arvioi rokotussarjojen jatkamista parhaillaan.

Janssenin rokotteen käyttöönotto viivästyy

Rokotevalmistaja Janssen (Yhdysvalloissa Johnson & Johnson) ilmoitti eilen tiistaina, että yhtiön koronarokotteen toimitukset EU-maihin on keskeytetty toistaiseksi. Rokote on saanut Euroopan komission myöntämän myyntiluvan 11.3., mutta rokotetta ei ole toistaiseksi toimitettu käyttöön EU-maissa.

Yrityksen tietojen mukaan syynä toimitusten keskeytykseen on, että Yhdysvalloissa Janssenin rokotteen saaneilla on todettu yhteensä kuusi epäiltyä veren hyytymishäiriötä. Kaikkiaan Janssenin rokotteen on saanut Yhdysvalloissa 6,8 miljoonaa ihmistä. Sekä Janssenin että Astra Zenecan koronarokotteet ovat adenovirusvektorirokotteita.

Yhdysvaltain ja Euroopan lääkeviranomaiset arvioivat tilannetta.

Rajoitukset voivat aiheuttaa usean viikon viivästyksen rokotusohjelmaan

THL varoittaa, että Astra Zenecan rokotteen käytölle asetetut rajoitukset voivat aiheuttaa koronarokotusten edistymiseen useamman viikon viivästymisen. Myös Janssenin rokotteen viivästyminen voi vaikuttaa rokotuskattavuuden nousuun, jos rokotteiden Suomeen saapuminen siirtyy myöhemmäksi.

THL arvioi parhaillaan, miten rokotusohjelman hidastuminen vaikuttaa koronaepidemian aiheuttamaan tautitaakkaan ja väestön terveyteen ja hyvinvointiin. Tavoitteena on, että rokotuksia jatkamalla vähennetään epidemian aiheuttamaa tautitaakkaa, estetään kuolemia ja eliniän menetystä sekä turvataan terveydenhuollon kantokykyä. Arvion tuloksista kerrotaan heti arvion valmistuttua.

– Väestön riittävä rokotussuoja estää koronaepidemian aiheuttamaa sairaalahoidon tarvetta ja kuolemantapauksia. Suomen epidemiatilanne on viimeisten viikkojen kuluessa parantunut, mutta epidemian kiihtymisen riski on edelleen huomattava, THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen toteaa.

Uusia koronatautitapauksia on todettu Suomessa viimeisen 14 vuorokauden kuluessa 5 858. Sairaalahoidossa oli tiistaina. yhteensä 183 potilasta, joista teho-osastolla 38. Tautiin on menehtynyt Suomessa yhteensä 896 ihmistä. Epidemialla on myös muita haitallisia vaikutuksia väestön terveyteen ja hyvinvointiin sekä laajemmin koko yhteiskunnan toimintaan.

Lue myös: