Koronatietoa janoavat ovat löytäneet Terveyskylän Koronabotin. Siellä on tehty viikossa lähes 50 000 oirearvioita ja kysymys-vastaus-viestejä on lähetetty lähes miljoona. Henkisen tuen ohjelmassa on tehty jo yli 3 000 harjoitusta.
Koronabotti sisältää sekä oirearvion että henkisen tuen ohjelman epävarmuudessa elämiseen.
– Koronabotti on luotettava ja informatiivinen kanava kansalaiselle kun pitää arvioida koronavirustartunnan todennäköisyyttä ja mahdollisia oireita, kertoo osastonylilääkäri Mari Kanerva Husin Infektiopoliklinikalta tiedotteessa.
Kliinisen työnsä ohella Kanerva on ollut mukana asiantuntijana Koronabotin sisällön laatimisessa sekä säännöllisessä päivittämisessä.
Neuvontakanavat ovat ruuhkautuneet, joten jatkuvasti päivittyvän Koronabotin käyttäminen auttaa myös kovassa paineessa työskenteleviä terveydenhuoltoalan ammattilaisia.
Koronabotti julkaistiin 13. maaliskuuta Terveyskylä.fi- palvelussa, ja se on linkitetty yliopistosairaanhoitopiirien sivuille, Infektiotaloon sekä Päivystystalo.fi-palveluun.
Koronabotti sisältää kysymyksiä ja vastauksia oireista, kanssakäymisestä sairastuneiden kanssa, riskiryhmiin kuulumisesta sekä mahdollisesta altistumisesta. Vastausten mukaan Terveyskylän koronabotti arvioi koronavirustartunnan todennäköisyyttä ja neuvoo hoitoon hakeutumisesta eri tilanteissa. Mukana on myös Hus psykiatrian asiantuntijoiden laatima henkisen tuen ohjelma.
Henkisen tuen ohjelman voi käydä läpi oirearvion jälkeen tai omana kokonaisuutenaan. Ohjelma tukee selviytymistä epävarmuudessa ja eristyksissä, valmentaa huolitunteiden kohtaamiseen sekä kehon ja mielen voimavarojen säilyttämiseen.
Koronabottiin päivitetään säännöllisesti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiolääkäreiden, Hus psykiatrian asiantuntijoiden, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä muiden viranomaisten antamat ohjeet. Säännöllisissä päivityksissä huomioidaan myös käyttäjäpalautteet.
OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.