Terveyskylä.fi on voittanut digitaalisen terveydenhuollon teknologiakilpailun Outstanding ICT Achievement -sarjan. Voittaja julkistettiin Helsingissä terveysteknologian HIMSS & Health -konferenssissa eilen.

Digitaalisen terveydenhuollon HIMSS-Elsevier -teknologiakilpailu etsii ja palkitsee ICT-ratkaisuja, jotka parantavat huomattavasti potilaiden hoitoa ja ratkaisevat sairaaloiden suuria haasteita.

Suomessa terveydenhuollon olisi pystyttävä tuottamaan nykyisillä resursseilla palveluita kasvavalle ikääntyvälle väestölle seuraavien. Terveyskylä on yksi ratkaisu tähän.

Digitaalisen Terveyskylä-palvelun ovat suunnitelleet yhdessä erikoissairaanhoidon henkilöstö, potilaat ja IT-asiantuntijat. Potilaiden osallistaminen on tärkeä osa sen kehittämistä.

– Terveyskylä ei ole pelkkä teknologia-alusta, vaan ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa toiminnan muutoksen tukeminen on olennaisessa osassa, kertoo Husin kehittämisjohtaja Visa Honkanen, joka kävi noutamassa palkinnon HIMSSin päälavalta kansainvälisen yleisön edessä.

– Terveyskylä -konsepti on otettavissa käyttöön missä tahansa terveydenhuollon organisaatiossa ja monistettavissa minkä tahansa potilasryhmän käyttöön. Uskomme vahvasti konseptin toimivuuteen myös Suomen ulkopuolella, sanoo Innofactorin Vice President, Sales Antti Pohjolainen tiedotteessa.

Terveyskylä.fi on yhdessä potilaiden kanssa kehitetty erikoissairaanhoidon verkkopalvelu. Se tarjoaa tietoa ja tukea kaikille, hoitoa potilaille ja työkaluja ammattilaisille. Palvelun sisällä toimii virtuaalitaloja, joita avoinna jo 32. Terveyskylää ylläpitävät ja kehittävät Suomen yliopistosairaalat.