Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) harkitsee kohdennettuja kokoontumisrajoituksia Uudellemaalle.

Avi päättää rajoitusten tarpeesta ja laajuudesta saatuaan kirjalliset lausunnot Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä ja alueen kunnilta. Varsinaisia päätöksiä voitaisiin tehdä arviolta ensi viikon kuluessa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) johtaman alueellisen koronakoordinaatioryhmän mukaan epidemiatilanne on huonontunut ja terveydenhuollon kantokyky vaarantunut. Ryhmä on esittänyt, että avi rajoittaisi osallistujamääriä sisätilojen yhteislaulutilaisuuksissa ja sellaisissa sisätiloissa järjestetyissä tilaisuuksissa, joissa on seisomakatsomot.

”Mahdolliset päätökset voitaisiin tehdä todennäköisesti ensi viikon loppupuolella. Uusien päätösten valmistelu vaatii kattavaa taustatyötä, minkä vuoksi emme voi antaa arviota nopeammasta aikataulusta”, toteaa avin ylitarkastaja Oona Mölsä tiedotteessa.

Koronapassi vapauttaisi rajoituksista

Koronarajoituksista on mahdollista vapautua koronapassin avulla. Jos aluehallintovirasto siis määrää tilaisuuksiin kohdistuvia rajoituksia, tapahtuman järjestäjän on mahdollista ottaa koronapassi käyttöön ja vapautua mahdollisista yleisön enimmäismääriä koskevista rajoituksista.

Avi seuraa epidemiatilannetta tiiviisti yhdessä alueellisten koronakoordinaatioryhmien kanssa ja arvioi rajoitusten välttämättömyyttä tilanteen mukaisesti.

HUS on tällä hetkellä ainoa Etelä-Suomen alueen sairaanhoitopiiri, jonka alueelle on esitetty aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia. Muiden sairaanhoitopiirien, eli Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen, tilanne ei alueellisten koronakoordinaatioryhmien arvioiden mukaan toistaiseksi ole antanut aihetta aluehallintoviraston määräämille rajoituksille.

LUE SEURAAVAKSI: