Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy katsoo, että nykyisessä tautitilanteessa voisi olla järkevää ja tarkoituksenmukaista lisätä koronarokote tartuntatautilakiin.

”Ministeriön tulisi ryhtyä selvittämään sen lisäämistä lain pykälään 48. Muutoksessa tulee kuitenkin ottaa huomioon muutamia asioita, jotka liittyvät työntekijöiden oikeuksiin ja koronapandemian erityispiirteisiin”, Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi sanoo tiedotteessa.

Tehyn mielestä lakimuutoksen tulisi aluksi olla määräaikainen, koska pandemian kehittymisestä tai pysyvyydestä ei ole tarpeeksi tietoa. Lisäksi Tehyn mukaan pitäisi määritellä tarkasti ne työpaikat ja yksiköt, joissa rokotus vaadittaisiin. Vaatimuksen tulisi myös koskea koko työpaikan tai yksikön henkilöstöä, eikä ainoastaan hoitajia. Tätä Tehy perustelee potilas- ja työturvallisuudella.

Lain pitäisi myös huomioida edellytettävää koronarokotesuojaa koskevat mahdolliset muutokset ja sairastetun koronan suojavaikutus. Laissa pitäisi Tehyn mukaan myös edellyttää, että rokotussuojan olemassaolon varmistaa työterveyshuolto, ei työnantaja.

”Tällä hetkellä tartuntatautilain 48 §:ssä säädetään ne rokotukset, joita edellytetään potilaiden suojaksi. Muita kuin siinä nyt nimettyjä rokotuksia ei voida vaatia työntekijöiltä."

Lisäys tartuntatautilakiin tekisi sote-henkilöstön koronapassista tarpeettoman

THL esitti taannoin lausunnossaan koronapassin käytön laajentamista tiettyjen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työkelpoisuuden varmentamiseen, eli työntekijän rokotestatuksen tarkistamiseen rajatuissa hoiva- ja hoitoalan tehtävissä.

Viime viikolla Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ilmaisi kantansa, jonka mukaan väliaikaista koronapassia ei voi edellyttää vain yhdeltä sote-alan työntekijäryhmältä, vaan sen pitäisi koskea koko sote-henkilöstöä.

Tehyn Kirvesniemi puolestaan pitää esitystä sote-henkilöstön koronapassista tarpeettomana, jos tartuntatautilakiin tulee lisäys.

”Tiettyjen potilaiden suojaaminen lainsäädännöllä vaatimalla työntekijöiltä koronarokotussuojaa tulee säännellä tartuntatautilain 48 §:n kautta työntekijöiden perusoikeudet huomioiden. Tällöin monimutkaista lakivalmistelua ja todennäköisesti laajaa perustuslaillista tarkastelua edellyttävälle sote-alan koronapassilainsäädännölle ei tulisi olemaan tarvetta.”