Suomen on tärkeä osallistua tutkitun tiedon tuottamiseen, eikä vain soveltaa maailmalla tehtyjä tutkimuksia.

Näin sanoo Helsingin yliopiston naistenklinikan professori Oskari Heikinheimo. Hän on toiminut Suomen Lääketieteen Säätiön puheenjohtajana vuodenvaihteesta saakka.

– Meillä on omanlainen terveydenhuoltojärjestelmä, geeniperimä, kansantaudit ja arvomaailma. Lisäksi meillä on ainutlaatuiset resurssit tutkimuksen tekemiseen, kuten tutkimusmyönteinen yhteiskunta, mittavat kansalliset rekisterit ja kasvavat biopankit.

Lääketieteen Säätiö haluaa uuden puheenjohtajansa johdolla olla mukana varmistamassa, että Suomeen kasvaa uusia tutkijasukupolvia. Heikinheimo muistuttaa, että tulevaisuudessakin tarvitaan ihmisiä, jotka kysyvät uusia kysymyksiä ja kyseenalaistavat vanhoja totuuksia.

– Me Lääketieteen Säätiössä haluamme tukea nuoria tutkijoita ensimmäisestä tutkimuksesta lähtien ja tutkimusalasta riippumatta.

Lääketieteen Säätiö tarjoaa tutkijoille pian myös muuta kuin rahallista tukea. Valtaosa nuorista tutkijoista kaipaa kipeästi lisää tukea ja neuvoja erityisesti tutkimustyön alkuvaiheessa. Tähän tarpeeseen pyritään vastaamaan yhdessä Duodecimin kanssa kehitettävällä Tutkijaportilla, jossa on tutkijoille tarkoitettuja ohjeita, vertaistukea ja kursseja.

Suomen Lääketieteen Säätiö täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Juhlavuonna säätiö pyrkii lisäämään näkyvyyttään, jotta sanoma lääketieteellisen tutkimuksen merkityksestä saavuttaisi myös suuren yleisön.

– Jaamme tarinoita suomalaisen lääketieteellisen tutkimuksen tärkeydestä kaikille suomalaisille. Jotta suomalainen terveydenhoito säilyy laadukkaana, täytyy kotimaiseen tutkimukseen panostaa.

Heikinheimo aloitti itse oman tutkijan uransa 1980-luvulla. Hän on tehnyt mittavan uran muun muassa gynekologiseen hormonihoitoon ja perhesuunnitteluun liittyvien tutkimusaiheiden parissa.

Erityisen suuri merkitys Heikinheimon tutkijanuralle on ollut Lääketieteen Säätiön vuonna 2001 myöntämällä Kliinisen tutkijan apurahalla. Se mahdollisti keskittymisen tutkimukseen kuuden kuukauden ajan kolmena peräkkäisenä vuotena.

– On tärkeää, että lääkäritutkija voi irrottautua kliinisestä työstä ja omistaa aikaa vain tutkimukselle. Osa tutkimuksistani olisi takuulla jäänyt tekemättä ilman Lääketieteen Säätiön apurahoja.