Tanskassa on sama tilanne kuin Suomessa: koronatestikapasiteettia on nyt enemmän kuin oireisia potilaita, joilla epäillään koronainfektiota. Suomessa testikapasiteetti on sen vuoksi alikäytössä, mutta mitä tekee Tanska, joka pystyy tekemään noin 20 000 koronatestiä päivässä?

Se testaa täyttää häkää oireettomia kansalaisiaan. Näin saadaan ehkä esiin myös piileviä koronatartuntoja, jotka eivät aiheuta kantajalleen merkittäviä oireita.

Asiasta tviittasi tänään perjantaina epidemiologian dosentti Maarit Leinonen, joka on yksi THL:n projektipäälliköistä.

– Tanskassa oireettomat voivat varata netissä ajan testiin, joka tapahtuu 16 teltassa. Oireiset edelleen yhteys lääkäriin ja testi sairaalassa. Milloin meillä? Leinonen kysyy twiitissään.

Keuhkosairauksien erikoislääkäri Marjukka Myllärniemi innostui ajatuksesta.

– Hienosti organisoitu! Meille sama? hän kommentoi Twitterissä.

Luontolehden toimituspäällikkö Antti Halkka kertoo keskusteluketjussa, että Tanskan testiteltoissa tehdään myös serotutkimusta.

Suomessakin tehdään koronaepidemian serologista tutkimusta. Siinä selvitetään uuden koronaviruksen leviämistä ja mahdollisesti aiheuttamaa immuniteettia.