Lääketieteen tohtori Laura Kivelä on palkittu vuoden 2019 keliakiatutkijana.

Kivelä tekee keliakiatutkimusta Tampereen yliopiston Lastenterveyden tutkimuskeskuksessa ja Keliakiatutkimuskeskuksessa. Hänen tutkimusaiheinaan ovat erityisesti lapsena keliakiadiagnoosin saaneiden potilaiden pitkäaikaisterveys sekä keliakiaseulonnan merkitys.

Tutkimuksen ohessa hän myös ohjaa nuorempien opiskelijoiden opinnäytetöitä.

Kivelä on valmistunut lääkäriksi vuonna 2016. Tohtoriksi hän väitteli 2018. Parhaillaan Kivelä erikoistuu lastentautien erikoislääkäriksi Helsingin yliopistossa ja Husissa.

Kivelä tekee aktiivisesti yhteistyötä Keliakialiiton kanssa. Hän luennoi liiton järjestämillä sopeutumisvalmennuskursseilla ja muissa tilaisuuksissa sekä antaa tarvittaessa lausuntoja medialle.

Vuoden keliakiatutkijaa muistetaan 1 000 euron tunnustusapurahalla.

− Valinnalla haluamme osoittaa arvostusta keliakiatutkimukselle, joka on tärkeä avain sairauden syntymekanismien ymmärtämiseen ja sen entistä parempaan hoitoon, Keliakialiitto perusteli valintaa.