Maailman terveysjärjestö WHO ilmoitti sunnuntaina uusien koronavirustartuntojen tähän mennessä suurimmasta vuorokausikohtaisesta kasvusta. Uusia tapauksia raportoitiin globaalisti vuorokauden aikana 183 020 kappaletta.

Eniten tapauksia WHO:n mukaan kirjattiin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Maailmanlaajuisesti covid-19-tautiin on sairastunut yli 8,7 miljoonaa ihmistä.

Yhdysvalloissa koronatapaukset ovat lisääntyneet 15 prosenttia kahden viime viikon aikana, kertoo New York Times. Tapaukset ovat lisääntyneet 18 osavaltiossa ja useissa osavaltioissa on rekisteröity ennätyksellisiä päivälukemia. Liittovaltiota pidetään tällä hetkellä pandemian keskuksena.

Presidentti Donald Trumpin kauppapoliittinen neuvonantaja Peter Navarro kertoi sunnuntaina, että Valkoinen talo pyrkii valmistautumaan koronaviruksen toisen aallon mahdollisuuteen. Kommentit poikkeavat Trumpin aiemmin toistuneista puheista viruksen ”katoamisesta” ja kyvyttömyydestä jatkaa leviämistä syksyllä ja talvella.

Brasilia ohitti sunnuntaina 50 000 koronakuoleman rajapyykin ja tilanne maassa jatkaa pahentumistaan, kertoo Reuters. Yhdysvaltojen rinnalla maailman toisena koronakeskittymänä pidetyssä valtiossa on nyt yli miljoona virallisesti vahvistettua tapausta. Asiantuntijoiden mukaan todelliset luvut ovat kuitenkin vielä tätäkin huomattavasti korkeammat, sillä Brasiliassa koronaa ei testata laajasti.

Viruksen nopea leviäminen on heikentänyt presidentti Jair Bolsonaron suosiota ja herättänyt pelkoja talouden romahtamisesta vuosien aneemisen kasvun jälkeen.

Bolsonaroa, jota on kutsuttu myös "troopiikin Trumpiksi", on kritisoitu laajasti kriisin käsittelystä. Brasilialla ei esimerkiksi ole edelleenkään pysyvää terveysministeriä. Kaksi terveysministeriä on joutunut lopettamaan tehtävässään sitten huhtikuun presidentin kanssa olleiden ristiriitojen takia.

Myös Saksa on Reutersin mukaan ottanut takapakkia taistelussaan koronavirusta vastaan. Saksan terveysviranomaisten mukaan koronaviruksen R0-luku nousi liittovaltiossa sunnuntaina arvoon 2,88, kun se oli päivää aiemmin 1,79. R0-luku, eli tartuttavuusluku kuvaa sitä, kuinka monta ihmistä yksi covid-19-tautiin sairastunut tartuttaa.

Piikki tapauksissa selittyy pääasiassa paikallisilla tautipesäkeillä. Virus on levinnyt viime viikkoina sairaaloissa, hoitokodeissa, vastaanottokeskuksissa, lihanjalostamoissa, logistiikkayrityksissä, sadonkorjuutyössä sekä uskonnollisissa tapahtumissa.

Nousu tuo kuitenkin mukanaan mahdollisuuden uusille toiminta- ja liikkumisrajoituksille. Tätä voi pitää kolauksena valtiolle, jota on tähän asti pidetty yhtenä isoimmista onnistujista koronakriisissä.

Liittokansleri Angela Merkel on suositellut rajoitustoimenpiteiden jatkamista, mutta vähitellen lieventänyt rajoituksia viime viikkojen aluepoliittisen painostuksen seurauksena.

Kiinan viranomaiset raportoivat sunnuntaina 18 uudesta tapauksesta, joista puolet todettiin pääkaupungissa Pekingissä, kertoo Reuters. Viime viikolla Kiina raportoi 26 uudesta tapauksesta, joista 22 todettiin pääkaupungissa. Pekingin viranomaiset ovat tehneet toimia liikkumisrajoitusten tiukentamiseksi.

Myös Venäjä kertoi sunnuntaina 7 728 uudesta tapauksesta nostaen valtiossa virallisesti todettujen tapausten määrän reiluun 584 000 tapaukseen. Venäjä ilmoitti myös 109 uudesta kuolemasta viimeisten 24 tunnin aikana, mikä nosti vahvistettujen koronakuolemien määrän 8 111 kuolemaan.

OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.