Lääkeyhtiö AstraZenecan koronarokote joutui jälleen vastatuuleen, tällä kertaa Yhdysvalloissa.

Eilen maanantaina yhtiö julkaisi pitkään odotettua dataa Yhdysvalloissa tehdyn kliinisestä tutkimuksestaan. Sen mukaan AstraZenecan koronarokote torjuu 100-prosenttisesti koronainfektion vakavaa, sairaalahoitoon vievää versiota ja 79-prosenttisesti oireellisia covid-19-tartuntoja ylipäätään.

Tulos oli ilouutinen, vaikka Yhdysvalloissa onkin alettu miettiä, tarvitaanko siellä AstraZenecan rokoteta lainkaan, koska maalla on muita rokotteita jo tulossa riittävästi.

Tänään tiistaina kakku kääntyi jälleen nurin niskoin.

Yhdysvaltain terveysviranomainen NIH (National Institute of Allergy and Infectious Diseases) ilmoitti, että itsenäisen asiantuntijaryhmän Data and Safety Monitoring Boardin (DSMB) eri koronarokotteiden taustalla olevaa dataa käsittelevä katsaus on nostanut esiin huolen AstraZenecan tuoreimman kliinisen tutkimuksen datasta.

DSMB epäilee, että yhtiö on saattanut liittää tutkimukseensa mukaan vanhentunutta dataa, mikä saattaa antaa epätäydellisen kuvan rokotteen tehosta.

NIH vaatii nyt AstraZenecaa käymään DSMB:n kanssa asian läpi ja saattamaan tehokkuusdatan ajan tasalle.

AstraZenecan koronarokotteen vuoristorata on kerännyt kommentteja tänään myös Twitterissä.

– On aidosti hämmentävää, ja miksi aina tämä sama valmistaja joka säätää, kirjoitti esimerkiksi tutkimusprofessori, epidemiologi Markku Peltonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.