Laboratorio- ja kuvantamispalveluja tarjoava Synlab testaa nyt 2000 koronavirusnäytettä (SARS-CoV-2) vuorokaudessa Viron-keskuslaboratoriossa. Vielä kaksi viikkoa sitten määrä oli 500.

Yhtiön tavoitteena on vastata nopeasti kasvavaan kysyntään kriisiytyvässä tilanteessa. Tavoitteena on nostaa kapasiteetti 3000 testiin seuraavina viikkoina.

Kapasiteetin merkittävä kasvu perustuu siihen, että Synlab on kasvattanut linjastoa laboratoriossaan Tallinnassa ja onnistunut ostamaan sen käyttöön reagensseja.

– Kumma kyllä, keinoja löytyy, kun on pakko. Suuri ostovolyymi auttaa meitä. Saalistushinnoittelua ei ole. Koronan kokonaisvaikutus on meille radikaalisti tappiollinen, Synlab Suomen toimitusjohtaja Aarne Aktan sanoo.

Yli puolet Synlabin Tallinnan-laboratorion koronaviruksen testauskapasiteetista kohdistuu Suomeen.

– Suomen julkinen terveydenhuolto pystyy tuottamaan noin 1600 koronatutkimusta vuorokaudessa. Tallinnan laboratoriomme kapasiteetti ylittää tämän ja lähiviikkojen tavoite on kaksinkertainen, Synlabin Pohjois-Euroopan lääketieteellinen johtaja Tommi Vaskivuo sanoo.

Viime viikolla Synlab analysoi koko Euroopassa yli 50 000 koronavirusnäytettä.

– Me emme ole riippuvaisia paketoiduista ratkaisuista. Pystymme pystyttämään ja laittamaan tällaiset tutkimukset nopeasti tuotantoon itse. Tämä on ollut yksi avaintekijöistä kapasiteetin nopeaan rakentamiseen, Vaskivuo sanoo yhtiön tiedotteessa.

Synlabissa on priorisoitu koronavirustutkimukset kaiken muun edelle.

– Teemme töitä neljässä vuorossa ympärivuorokautisesti, jotta kapasiteetti on parhaiten käytössä.

Jutun ingressiä on tarkennettu 31.3.20 klo 9.24

Lue myös:

...

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.