Syöpäsäätiö on jakanut tänä vuonna tutkimusrahoitusta lähes 7,3 miljoonaa euroa syöpätutkimuksen edistämiseksi. Ennätyksellisen suuri apurahasumma kasvoi 130000 euroa vuodesta 2018.

Suurapuraha myönnettiin neljälle eri tutkimusryhmälle useampivuotisten tutkimushankkeiden toteuttamiseksi, yhteensä 1,65 miljoonaa euroa. Syöpäsäätiön apurahoja saivat kaikkiaan 162 tutkijaa tai tutkimusryhmää.

Lue täältä, ketkä saivat apurahaa ja mihin.

Merkittävän osan rahoituksesta saavat rintasyöpään ja eturauhassyöpään liittyvät tutkimukset. Kolmasosa tutkimusrahoituksesta myönnetään tutkimukseen, jossa ei ole kohteena mikään erityinen syöpätyyppi.

– Lahjoitukset ovat aivan keskeisessä roolissa siinä, että tutkijat voivat tehdä huippututkimusta esimerkiksi uusien syöpähoitojen kehittämiseksi. Tänäkin vuonna kliininen syöpätutkimus sai huomattavan määrän apurahoja, mikä on tärkeää julkisen rahoituksen leikkausten vuoksi, sanoo Syöpäsäätiön pääsihteeri Sakari Karjalainen tiedotteessa.

Syöpäsäätiön suurapurahat menivät Turkuun Johanna Ivaskan ryhmälle (450000 euroa), Helsinkiin professori Sampsa Hautaniemen ryhmälle (450000 euroa), Helsinkiin Satu Mustjoen ryhmälle (450000 euroa) ja Ouluun professori Gonghong Wein ryhmälle (300000 euroa),

Gonghong Wei selvittää eturauhassyövän geneettistä syntymekanismia. Satu Mustjoen ryhmä selvittää syövän immunoterapian tehostamista funktionaalisen genomiikan ja uusien biomarkkerien avulla.

Sampsa Hautaniemi tutkii syöpäsolujen muuttumista lääkkeille vastustuskykyisiksi. Johanna Ivaska etsii lääkehoitoa levinneen rintasyövän hoitoon.

Lue myös: