Tuoreen tutkimuksen mukaan pienituloisten lapset kuolevat Suomessa herkemmin syöpään kuin rikkaimmissa perheissä.

Acta Oncologica -tiedelehdessä julkaistiin eilen tutkimus Impact of Parental Socioeconomic Factors on Childhood Cancer Mortality in Finland: A Population-Based Registry Study , jossa tehtiin tämä ikävä havainto.

Jos vanhemmat kuuluivat ylimpään tuloluokkaan, lapsilla oli noin 30 prosenttia pienempi riski kuolla syöpään kuin alimmassa tuloluokassa olevien vanhempien lapsilla.

Myös korkeasti koulutettujen vanhempien lapset kuolivat harvemmin syöpään kuin vähemmän koulutettujen vanhempien lapset. Erot koulutuksen vaikutuksessa näkyivät selkeämmin 2000-luvulla syöpädiagnoosin saaneilla.

Vanhempien työllisyystilanteella, äidin iällä, sisarusten lukumäärällä tai vanhempien yhdessä asumisella ei itsenäisinä tekijöinä näyttänyt olevan vaikutusta syöpäkuolleisuuteen.

Rekisteriaineistolla tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin vanhempien sosioekonomisen aseman vaikutusta alle 20-vuotiaana syöpädiagnoosin saaneiden lasten ja nuorten kuolleisuuteen viiden vuoden sisällä diagnoosista.

Potilasaineisto käsitti 4437 Suomessa vuosina 1990–2009 syöpädiagnoosin saanutta lasta ja nuorta.

Suomessa kaikki syöpää sairastavat lapset saavat samat hoidot yliopistosairaaloissa, eikä itse hoidoista koidu perheille juuri mitään kustannuksia.

Mikä voi siis olla kuolleisuuserojen takana? Siihen tutkimus ei anna suoraan vastausta.

Taloudellista kuormitusta perheille kuitenkin aiheuttaa se, että toinen vanhemmista jää yleensä kotiin hoitamaan sairasta lasta.

Aikaisempien tutkimusten perusteella on mahdollista, että vähemmän koulutetuilla vanhemmilla voi olla alhaisempi terveydenlukutaito eli kyky vastaanottaa ja käyttää hyväkseen terveyteen liittyvää tietoa.

– Lapsen syöpädiagnoosi on perheelle aina valtavan iso järkytys, ja varsinkin alkuvaiheessa uutta tietoa tulee paljon. On ymmärrettävää, ettei kaikkea pysty heti sisäistämään, sanoo väitöskirjatutkija ja lastentauteihin erikoistuva lääkäri Anniina Tolkkinen Suomen Syöpärekisteristä.

Lasten syövän elossaololuvut ovat Suomessa kansainvälistä kärkitasoa. Lasten yleisimmän syöpätaudin, akuutin lymfaattisen leukemian, viiden vuoden elossaololuku on tuoreen CONCORD-3 tutkimuksen mukaan Suomessa Euroopan toiseksi korkein.

– Tutkimustulokset viittaavat kuitenkin siihen, että jatkossa tarvitaan vielä lisää resursseja ja yhteistyötä eri alojen ja toimijoiden kanssa, jotta erot sosioekonomisten ryhmien välillä saataisiin kaventumaan, Tolkkinen lisää.