Suuret Euroopan unionin jäsenvaltiot Saksa ja Ranska aikovat aloittaa kolmannen rokoteannoksen jakelun tehostaakseen rokotettujen suojaa koronavirusta vastaan. Asiasta kertoo EurActiv.

Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että Euroopan lääkevirasto (EMA) on ilmoittanut, että kolmannen rokoteannoksen hyödyistä tarvitaan vielä lisätietoa.

”Tällä hetkellä on liian aikaista sanoa, tarvitaanko (kolmas) tehosteannos, kun rokotukset ovat vielä kesken ja riittävää tutkimustietoa rokotesuojan kestosta ei ole”, EMA sanoi perjantaina.

Myös Maailman terveysjärjestö (WHO) on kehottanut olemaan jakamatta kolmansia rokoteannoksia ennen kuin valtaosa maailman ihmisistä on saatu rokotettua.

Kehotuksista huolimatta Saksa alkaa jakaa kolmansia rokoteannoksia riskiryhmässä oleville potilaille syyskuusta alkaen. Ranskassa pyritään antamaan kolmas rokoteannos vanhuksille ja muille riskiryhmäläisille ensi kuusta alkaen.

Myös Suomessa on käyty keskustelua kolmannen rokoteannoksen tarpeellisuudesta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen sanoo Helsingin Sanomille, että kolmannen rokotekierroksen tarpeellisuus Suomessa on erittäin todennäköistä.

Siihen hän ei osaa vastata, milloin kolmas rokoteannos olisi tarpeellinen. Toistaiseksi Suomessa ei ole tehty päätöksiä kolmannen rokotekierroksen aloittamisesta.

Lue seuraavaksi: