Syöpäsäätiö julkisti reilu vuosi sitten verkkotyökalun syövän kustannuksista Suomessa. Ensimmäisen vuoden aikana työkalulla oli liki 600 käyttäjää. Heitä oli Suomen lisäksi muun muassa Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta.

– Vastaavaa työkalua ei tietääksemme ole missään muualla maailmassa, kertoo pääsihteeri Sakari Karjalainen.

Työkalun rakentamisen mahdollistivat Suomen kattavat tietokannat, ja sen avulla kustannusanalyysissä voi mennä melko syvälle.

– Yksilökohtaista tietoa meillä ei ole, mutta se tekee tästä hyvän palvelun: aggregoituun tietoon ei liity tietoturvallisuusongelmia.

Työkaluun päivitettiin vastikään tuoreimmat, vuotta 2018 koskevat tiedot. Kuva kustannusten kehityksestä ajantasaistui.

– Aiemmin julkaisemamme tutkimuksen mukaan reaaliset kustannukset uutta tapausta kohden jopa hieman pienenivät vuosina 2009–2014. Tässä yksi tärkeimpiä tekijöitä on ollut erikoissairaanhoidossa tapahtunut muutos vuodeosastohoidosta polikliiniseen hoitoon.

Syksyllä Syöpäsäätiö julkaisee pohjoismaista vertailutietoa syövän hoidon kustannuksista.

– Tämäntyyppistä tutkimusta ylipäänsä tehdään hyvin vähän.