Jarmo Reposen kollegat ovat harvassa. Hän on nimittäin ensimmäinen ja ainakin toistaiseksi ainoa lääketieteellisen tiedekunnan tietojärjestelmien professori Suomessa. Muut samaa alaa kehittävät kollegat työskentelevät esimerkiksi tietojenkäsittelytieteiden laitoksella.

Reponen aloitti osa-aikaisen professuurin hoitamisen Oulun yliopistossa viime syksynä. Taustalla on Oulun kaupungin lahjoittama viisivuotinen lahjoitusprofessuuri, toinen osa rahoituksesta tulee Oulun yliopistolta. Reponen jakaa työaikansa suurin piirtein puoliksi eHealth-professuurin ja radiologin työn kanssa. Reponen tekee kliinistä työtään Raahen sairaalassa.

– Vastaavanlaista ei lääketieteellisissä tiedekunnissa Suomessa ole aikaisemmin ollut. Tässä haetaan sitä roolia, mikä eHealth-professorilla on, Reponen toteaa.

Tällä hetkellä Reposen tärkeimmät tehtävät liittyvät potilastietojärjestelmien ja yleensä terveysteknologian tutkimukseen ja opetukseen. Hän vetää eHealth-verkkokurssia kahdessa kansainvälisessä maisteriohjelmassa. Lisäksi eHealth-professorin työhön kuuluu opetuksen kehittämistä ja tietoteknisten työkalujen käyttöönottoa opetuksessa.

Mittarit pitää kehittää ensin

Jotta lääketieteessä käytettäviä tietojärjestelmiä ja teknologioita voidaan tutkia, tarvitaan ensin tieteellisiä mittareita. Näitä on Oulussa kehitetty yhdessä THL:n kanssa jo vuodesta 2003. Oulun Finntelemedicum-tutkimusyksikkö ja THL ovat laatineet mittaristoja potilastietojärjestelmien levinneisyydelle ja niiden käytön intensiteetille.

THL:n johdolla näitä mittaristoja on edelleen käytetty kehitettäessä pohjoismaisia ja OECD-maiden yhteisiä mittareita potilastietojärjestelmien käytölle.

Parhaillaan on menossa iso sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama STEPS-tutkimushanke, jota THL koordinoi ja jossa sen lisäksi ovat mukana Oulun yliopisto, Suomen Lääkäriliitto ja Aalto-yliopisto. Siinä selvitetään potilastietojärjestelmien lisäksi sosiaalihuollon tietojärjestelmien levinneisyyttä ja käytön intensiteettiä. Lisäksi tutkitaan erityisesti tietojärjestelmien käytettävyyttä ammattilaisten työssä ja sitä miten kansalaiset hyötyvät sähköisistä palveluista.

– Tällä hetkellä haetaan tutkimuspohjaa, mikä johtaa siihen, että opetuksen puolelle tulee kehitettävää, Reponen toteaa.

Mittareiden ja standardien lisäksi toimialalle on tullut myös virallisia pätevyyksiä. Reponen vetää lääkäreiden terveydenhuollon tietotekniikan erityispätevyysohjelmaa, jonka järjestävät Lääkäriliitto ja Suomen telelääketieteen seura.

Terveydenhuoltolaki muutti paljon

Potilastietojärjestelmissä eletään suurten muutosten aikaa. Uudet järjestelmät korvaavat pitkään käytössä olleet vanhat systeemit. Lisäksi lainsäädännössä ja viranomaismenettelyissä on tehty perustavanlaatuisia muutoksia.

Reposen mukaan suurin yksittäinen muutos on uusi terveydenhuoltolaki, jonka mukaan julkisessa terveydenhuollossa saman sairaanhoitopiirin alueella olevat potilastiedot muodostavat yhden rekisterin. Lain mukaan potilaan hoidossa tarvittavaa tietoa voidaan siirtää sairaanhoitopiirin sisällä, jos potilas ei ole sitä erityisesti kieltänyt. Aikaisemmin tiedonsiirtoon tarvittiin potilaan lupa.

– Tieto siirtyy uuden lain myötä nopeasti terveyskeskuksen ja sairaalan välillä. Voidaan katsoa yhteistä laboratoriotietokantaa ja saada nopeasti potilaan tiedot. Mikään tekninen ratkaisu ei ole auttanut meitä yhtä paljon kuin uusi laki, Reponen toteaa.

Järjestelmien määrä vähenee

Toinen tärkeä muutos tuli Kanta-hankkeen myötä. Kanta-hanke pakottaa kaikki Suomessa käytössä olevat potilastietojärjestelmät käyttämään yhtenäisiä rajapintoja. Eli järjestelmät vaihtavat jatkossa tehokkaasti tietoja keskenään.

Vaikka Kanta-hanke tuo valtakunnallisen Potilastiedon arkiston, niin vilkkain liikenne tapahtuu sairaanhoitopiirien sisäisesti.

– Kovinkaan monesti ei tapahdu sitä, että Saariselältä tarvitsee siirtää murtuneen nilkan tietoja Töölöön. Paljon enemmän tapahtuu sitä, että Vieremältä tarvitsee siirtää tietoja Kuopioon, Reponen toteaa.

Suomen ongelma on ollut erilaisten potilastietojärjestelmien suuri määrä ja järjestelmien yhteensopimattomuus. Reposen mukaan järjestelmien määrä lähti laskuun jo ennen terveydenhuoltolakia ja Kanta-hanketta, mutta tulee näiden muutosten myötä vähenemään entisestään. Lisäksi hallituksen tuore päätös laajasta sote-uudistuksesta tulee kiihdyttämään kehitystä.

– Oleellista on, että samoilla toimialueilla on samantyyppiset järjestelmät käytössä, jotta tuki ja käytettävyys voidaan järjestää ja hankinnat yhtenäistää.

Jatkossa potilastietojärjestelmät hankitaan koko sote-alueelle, mikä keskittää ostajan osaamista. Reponen vertaa tilannetta radiologian alaan 1990-luvun alussa, jolloin käytössä oli myös hyvin erilaisia laitteita ja tietojärjestelmiä.

– Ostavat tahot päättivät vuonna 1995, että tästä eteenpäin ostetaan vain niitä laitteita ja järjestelmiä, jotka noudattavat yhteistä kansainvälistä standardia. Se muutti parissa vuodessa koko pelikentän ostajien eduksi.