Jos kasvomaskia käyttää väärin, se voi jopa lisätä koronaviruksen tartunnan riskiä, muistuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta suosittaa nyt kankaisen kasvomaskin käyttöä kaikille julkisilla paikoilla. Toisin kuin tässä jutussa aiemmin kerrottiin, suositus ei ole THL:n laitoksena vaan kyse on pääjohtajan henkilökohtaisesta näkemyksestä.
THL korostaa nettisivuillaan, että maskia on aina käsiteltävä puhtailla käsillä ja heitettävä pois tai pestävä aina käytön jälkeen. THL myös painottaa, että on tärkeä muistaa myös ensisijaiset torjuntatoimet, jos kasvomaskia haluaa käyttää. Näitä ovat esimerkiksi fyysinen etäisyys, käsienpesu ja yskimishygienia.
THL vinkkaa Työterveyslaitoksen tarkemmista maskiohjeista.
– Kasvomaski ei suojaa maskin käyttäjää koronavirukselta, mutta se voi suojata muita. Kasvomaskin avulla voidaan vähentää yskimisen ja aivastelun aiheuttamaa pisaroiden leviämistä ja siten suojata muita. Likainen maski voi olla viruksen levittäjä, Työterveyslaitoksen sivuilla todetaan.
– Jos päälle puettua maskia puetaan päälle edestakaisin – päälle ja pois, sen ulkopinnasta ja käsistä voi joutua epäpuhtauksia suojaimen sisäpuolelle ja hengityselimiin.
Työterveyslaitoksen mukaan huono kunto, hengitystiesairaudet, sydän- ja verisuonitaudit ja korkea ikä saattavat estää käyttämästä hengityksensuojaimia, kun maskia ei välttämättä jaksa käyttää tai terveysongelmat voivat pahentua.
– Älä tuputa maskin käyttöä kenellekään, koska niiden käytön turvallisuutta käyttäjälle ei voi tietää, Työterveyslaitos huomauttaa nettisivuillaan.
Työterveyslaitoksen mukaan kasvomaskia kannattaa käyttää tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista, esimerkiksi kaupoissa ja julkisissa liikennevälineissä. Kasvomaski saattaa vähentää hengitystie-eritteiden leviämistä ympäristöön, jolloin vähenee myös mahdollisuus siihen, että oireettomat viruksen kantajat levittäisivät virusta.
Työterveyslaitoksen mukaan kasvomaskin voi tehdä itse omaan käyttöön. Maski tulisi tehdä ohuesta kankaasta, jolloin siitä ei tule liian tiivis. Lisäksi monikerroksinen materiaali on usein parempi kuin yksikerroksinen.
Tiiviistä kankaasta tehdyssä maskissa hengitysvastus on liian suuri, jolloin suojaimen läpi ei jaksa hengittää. Liika tiiviys aiheuttaa myös hiilidioksidin määrän nousemisen liian korkeaksi hengitysilmassa. Huomioi, että kankaan pitää kestää 90 asteen pesu tai keittäminen, Työterveyslaitos neuvoo.
Myös huivi voi Työterveyslaitoksen mukaan vähentää yskimisen ja aivastelun aiheuttamaa pisaroiden leviämistä ja siten suojata muita, mutta likainen huivi voi olla viruksen levittäjä. Työterveyslaitos huomauttaa, että käytännön tilanteissa 1–2 metrin etäisyys muihin oireettomiin ihmisiin on tärkeämpi suojautumiskeino kuin huivi tai maski.
Työterveyslaitos muistuttaa myös, että itse valmistettuja kasvomaskeja ei saa nimittää hengityksensuojaimiksi tai suu-nenäsuojuksiksi, joiden on täytettävä tiettyjä vaatimuksia.
Martat neuvovat nettisivuillaan kankaisen kasvomaskin tekemisessä. Marttaliitto, Naisten Valmiusliitto ja Tekstiiliopettajaliitto ovat saaneet viime aikoina runsaasti yhteydenottoja kotitekoisten kasvomaskien valmistamiseen ja käyttöön liittyen.
Omaan käyttöön tehtävän kankaisen kasvomaskin valmistus- ja käyttöohjeen laatimisessa on Marttaliiton mukaan huomioitu Työterveyslaitoksen, THL:n, Turvallisuus- ja kemikaaliviraston sekä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ohjeistukset kotitekoisten kasvomaskien käytöstä. Marttojen ohjeella ei saa tehdä kasvomaskeja myytäväksi.
Marttojen mukaan maski tulee tehdä sataprosenttista puuvillaa olevasta lakanakankaasta, jota tulisi käyttää useampi kerros. Lisäksi on muistettava varmistaa, että maskin läpi jaksaa hengittää hyvin. Marttojen mukaan väärin käytetystä maskista on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kasvomaskiin tulee kasvo-osa sekä kiinnitysnauhat. Kasvo-osaan tarvitaan Marttojen mukaan lakanakangasta noin 25 cm x 50 cm. Kiinnitysnauhat voi ommella joko puuvillaisesta vinonauhasta, lakanakankaasta tai trikookankaasta. Vinonauhaa tarvitaan 1,4 metriä, lakanakangasta neljä kaitaletta kokoa 35 cm x 4 cm tai trikookangasta 10 cm x 30 cm. Trikoonauhoihin voi käyttää esimerkiksi vanhaa puuvillaista t-paitaa.
OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.
Päivitys 15.4. Tervahauta on tarkentanut myöhemmin, että suositus ei ole THL:n laitoksena, vaan kyse on pääjohtajan henkilökohtaisesta näkemyksestä.