Veikkausliigassa pelaaville jalkapalloilijoille sattuu vuosittain paljon urheiluvammoja. Erityisesti reiden ja nivusalueen lihasvammat ovat huippumiesjalkapalloilijan riesana. Useimmat näistä vammoista aiheuttavat poissaoloa täysipainoisesta harjoittelusta. Nämä tulokset selviävät tuoreesta UKK-instituutin julkaisemasta tutkimusraportista, jossa seurattiin Veikkausliigapelaajien vammoja kaudella 2019.

Tampereen Urheilulääkäriaseman ja UKK-instituutin johtamaan tutkimukseen osallistuivat kaikki Veikkausliigassa kaudella 2019 mukana olleet joukkueet (236 pelaajaa). Kauden ajan pelaajille sattuneita vammoja seurattiin joukkueiden fysioterapeuttien täyttämillä lomakkeilla sekä viikoittaisilla pelaajien täyttämällä terveyskyselyillä. Lisäksi rekisteröitiin pelaajien harjoitteluun ja peleihin kulunut aika.

Tutkimus tuli tarpeeseen, sillä aikaisempi koko kauden kattava vammojen rekisteröinti suomalaisilla pääsarjatason miesjalkapalloilijoilla tehtiin vuonna 1993. Sittemmin sekä jalkapallo lajina että vammojen ehkäisy ja hoito ovat kehittyneet huomattavasti.

Tutkimuksen aikana rekisteröitiin yhteensä 541 vammaa. Vammojen ilmaantuvuus oli 8,6 vammaa tuhatta tuntia kohden. Suurin osa vammoista sattui peleissä (30,6 vammaa / 1 000 h), kun taas ilmaantuvuus harjoittelussa oli huomattavasti vähäisempää (3,4 vammaa/ 1 000 h). Yhdelle pelaajalle sattui kauden aikana keskimäärin 2,3 vammaa.

Vammoista 73 prosenttia oli äkillisiä ja loput 27 prosenttia oli rasitusvammoja. Äkillisistä vammoista yleisimpiä olivat reiden ja nilkan vammat. Suurin osa rasitusvammoista kohdistui lonkan ja nivusen alueelle.

Yli 70 prosenttia vammoista johti poissaoloon täysipainoisesta harjoittelusta. Eniten poissaoloa aiheuttivat reisivammat (keskimäärin 14 päivän poissaolo).

Vammariski ei ole laskenut 20 vuoden takaisesta seurannasta. Reiden ja nivusalueen lihasvammat kattavat yli kolmasosan (37 %) kaikista pelaajien vammoista.

– Kauden aikana 25 pelaajan joukkueessa voidaan olettaa sattuvan keskimäärin yhdeksän nivusvammaa. Se on huomattava määrä, kun tiedetään, että suurin osa näistä vammoista aiheuttaa poissaoloa harjoitteluista ja peleistä, fysioterapeutti ja väitöskirjatutkija Einari Kurittu toteaa tiedotteessa.

Lisäksi tutkimuksessa rasitusperäiset vammat olivat yleisempiä tässä tutkimuksessa kuin vuoden 1993 vastaavassa tutkimuksessa. Rasitusvammojen suurempi yleisyys selittyy osin tutkimusmenetelmien kehittymisellä, mutta myös lajin ammattimaisuus ja vaatimukset ovat nykyjalkapallossa hyvin eri tasolla aiempaan verrattuna.

– Ammattimainen treenaaminen ja lajin intensiteetin lisääntyminen voivat mahdollisesti lisätä rasitusperäisten ongelmien yleisyyttä, Kurittu sanoo.

Tuloksissa on myös positiivisia löydöksiä. Vakavia polvivammoja havaittiin miesten jalkapallossa vain vähän.

– Vakavilla polvivammoilla on pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Ne johtavat tyypillisesti useita kuukausia kestävään kuntoutukseen sekä altistavat esimerkiksi varhaiselle nivelrikolle. Äkilliset polven nivelsidevammat ovatkin yleisimpiä naisilla kuin miehillä. Tällä hetkellä selvitämme naisjalkapalloilijoiden vammoja ja niiden riskitekijöitä Kansallisessa Liigassa, tutkimuksen vastaava tutkija Mari Leppänen sanoo tiedotteessa.

Tutkimuksessa käytettiin myös kansainvälisesti laajassa käytössä olevaa vammojen ja sairauksien monitorointia ensimmäistä kertaa ammattilaistason jalkapalloilijoilla. Pelaajilta kerättyä dataa täydennettiin fysioterapeuttien raportoinnilla. Pelaajat raportoivat fysioterapeutteja useammin etenkin lieviä ja rasitusperäisiä vammoja.

Tutkijat suosittelevat pelaajien itseraportointiin perustuvaa viikoittaista terveydentilan seurantaa otettavan osaksi joukkueen lääkintähuollon toimintatapoja. Pelaajien viikoittaisen terveysseurannan avulla voidaan tehostaa urheilua häiritsevien vammojen ja sairauksien varhaista tunnistamista ja edistää siten urheilijoiden terveyttä.

– Useiden kansainvälisten tutkimusten mukaan jalkapallossa sattuvia vammoja voidaan tehokkaasti ennaltaehkäistä. Tehokas vammojen ehkäisy parantaa pelaajan ja joukkueen menestymismahdollisuuksia sekä pienentää vammojen seurauksena kehittyvien pitkäaikaishaittojen, kuten nivelrikon riskiä. Vammojen ehkäisy vähentää myös yhteiskunnalle aiheutuvia suoria ja epäsuoria kustannuksia, muistuttaa Leppänen.