European Breast Cancer Conference EBCC -rintasyöpäkonferenssin Arts and Humanities –palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa suomalaiselle.
Palkinnon sai Sari Nyman animaatiostaan Arjen Paikka Vaikka.
EBCC:n Arts and Humanities -palkinto myönnetään henkilölle, joka on taiteellisen työnsä kautta tuonut jotain merkityksellisesti uutta rintasyövän kanssa selviytymiseen, konferenssin yhteisiä tavoitteita mukaillen.
Sari Nyman sairastui rintasyöpään vuonna 2016. Syöpähoitojen jälkeen hän teki vahasta hahmon, toisen minän, jota alkoi kuvata ensin luonnossa, sitten kotona työpöydällä. Lykättyjen haaveiden, kuten oman animaation, todeksi tekeminen tuntui silloin tärkeältä.
– Arjen Paikka Vaikka -animaatio kertoo, millaisten tunteiden kanssa sairastunut elää. Se on syntynyt synkistä öistä ja peloista sekä luottamuksesta vehreään vihreään. Sairastuminen vaikuttaa arjessa kaikkeen, joten nimi tuli ensin, kertoo levinnyttä rintasyöpää sairastava Nyman tiedotteessa.
Tarinan liki 4 000 kuvan ottamiseen ja lavastuksen rakenteluun meni puolitoista vuotta.
Nymanin luvalla animaatiota on jo käytetty vertaistoiminnassa ja koulutuksissa. Se on katsottavissa verkossa.
– Ääni, liike, kuva, muodot ja sanat auttavat vaikeiden tunteiden käsittelyä muuttuneessa elämäntilanteessa. Toivon, että luovia ilmaisutapoja käytettäisiin nykyistä enemmän osana hoitopolkuja. Taiteellisella työskentelyllä on paljon annettavaa, kun kehonkuva on rikkinäinen ja kokemusten prosessointi meneillään, pohtii Nyman.
Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti?
Kirjautumalla tästä saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.