Yksityistä sote-alaa edustava Hali ry vaatii, että Suomessa pitää ottaa nopeasti käyttöön nollaverokanta koronatesteissä ja koronarokotteissa.

– Euroopan neuvosto päätti direktiivin myötä mahdollistaa jäsenvaltioille arvonlisäveron nollaverokannan soveltamisen koronatesteihin ja -rokotteisiin liittyviin hankintoihin. Nollaverokanta lievittäisi testaamisen ja rokotteiden kustannuksia, kerrotaan Hali ry:n verkkosivuilla.

Direktiivi tuli voimaan 12. joulukuuta, mutta Halin mukaan kotimaisen lainsäädännön valmistelu on jumiutunut valtiovarainministeriöön.

– Hallituksen on lopetettava jahkailu ja vietävä arvonlisäverolain muutosesitys pikaisesti eduskuntaan. Koronatesteihin ja -rokotuksiin liittyvä nollaverokanta tehostaisi koronakriisin hoitoa. Tehokkaampi testaaminen auttaisi välttämään kovemmat rajoitukset yhteiskunnassa, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n veroasiantuntija Tiina Ruohola Hali ry:n verkkosivuilla.

Halin mukaan yksityiset palveluntuottajat tekivät joulukuussa runsaat 3 000 koronatestiä päivässä, mikä on noin viidennes testimäärästä. Koronatestaukseen ja -rokotuksiin läheisesti liittyviä palveluja ovat esimerkiksi tilojen desinfiointi ja drive-in-asemien pystytys ja ylläpito.

Hali ry:n mukaan direktiivin mahdollistama nollaverokanta on tullut käyttöön ainakin Belgiassa, Espanjassa, Tšekissä, Latviassa, Kreikassa, Bulgariassa ja Maltalla.

– Nollaverokantaa pitää soveltaa myös yksityisesti rahoitettuihin terveyspalveluihin, kuten työterveyshuoltoon. Näin hyöty on suurin, hallinto tehokkainta ja kaikki testattavat sekä rokotettavat ovat yhdenvertaisessa asemassa” kertoo talous- ja veroasiantuntija Joel Kuuva Halin verkkosivuilla.

Lue myös: