Slush on taas täällä jakamassa mielipiteitä laservaloineen. Osa tykkää, loput ei. Kyse on kuitenkin Suomen mittakaavassa merkittävästä teknologia- ja kasvuyritystapahtumasta, jossa myös terveydenhuollon ammattilaisille riittää ihmeteltävää.

Terveys- ja hyvinvointi -startuppeja on Slushissa pilvin pimein mukana ja keskustelulavoilla aihepiiristä käydään useampikin debatti.

Slushin kaltaisten tapahtumien konkreettisesta annista voi olla montaa mieltä, mutta ainakin tutkijakliinikoille se on piristävää vaihtelua jäykkiin kongressiesityksiin verrattuna. Jos kasvuyrityksiltä haluaa jotain käydä tunnustelemassa ja oppimassa, niin tekemisen meininki ja mahdottomuuksien tavoitteleminen jäävät varmasti mieleen.

Näissä meillä olisikin ns. järjestelmän sisällä paljon omaksuttavaa.

Tunnistetaan ongelma, kehitetään ratkaisu ja viedään se puolivalmiina tuotantoon. Faktisesti suurin osa hankkeista ei kuitenkaan lopulta saavuta tavoitetta tai jopa epäonnistuu täysin, mutta hankkeiden tyypillisen pitkä hallinnon sisäinen kehityskaari ilman käytännön kosketusta ei ainakaan edistä onnistumisen todennäköisyyttä.

Törmätessään rahoittajatahoihin, kannattaa mahdollisuuksien mukaan haastaa heitä keskusteluun alan lähitulevaisuuden disruptoijista, sillä rahoittajilta löytyy aiheesta usein yksi jos toinenkin hissipuhe kuultavaksi.

Slush Y Science on mielenkiintoinen uusi avaus, jossa pohditaan tieteeseen pohjautuvan yrittäjyyden mahdollisuuksia. Tässä meillä olisi kansakuntanakin valtava mahdollisuus, sillä meillä tehdään kansainvälisesti erittäin korkeatasoista tiedettä, mutta sen kaupallistaminen on ollut toistaiseksi kohtalaisen heikkoa joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Henkilökohtaisesti agendallani Slushissa on kohdata mahdollisimman paljon alan yrittäjiä ja kuulla heidän ratkaisu-visioitaan paremmasta maailmasta.

En nyt nosta tähän yksittäisiä yrityksiä, mutta sanotaanko, että data ja sen hyödyntäminen vetää jälleen puoleensa.

Lisäksi olisi kiva kuulla, kuka tuo pöytään tarinoita itseohjautuvista tiimeistä ja kuka onnistuneista preventiomalleista. Vähemmän gadgetteja, enemmän tekemistä ja real-life evidenssiä. Terveydenhuoltoa kun ei rannekkeilla pelasteta.

Yksin jo se fakta, että meille raahautuu marraskuussa keskelle ankeuden määritelmää vaikuttajia ja tekijöitä maailmalta, on jo huikean hieno asia.

Nämä lasereiden valaisemat tapaamiset tulee hyödyntää myös terveydenhuollon osalta siten, että olisimme jatkossa edes hitusen valmiimpia muutoshyökyaallon iskiessä.

Kirjoittaja on LT ja LähiTapiola-ryhmän terveysliiketoiminnan johtaja.