Sisätautien ylilääkärinä toiminut Stefan Anderson, 68, on nyt eläkkeellä, mutta hän pyrkii meneillään olevissa kuntavaaleissa Kokkolan valtuustoon Ruotsalaisen Kansanpuolueen (SKP, SFP) listoilta.

Mikä sai sinut kiinnostumaan politiikasta?

– Yhteiskunnalliset ja paikalliset asiat ovat aina kiinnostaneet minua, luottamustehtävien myötä vuodesta 1989 lähtien yhä enemmän.

Mihin haluaisit vaikuttaa kuntasi terveydenhuollossa?

– Alueellamme toteutettiin jo vuonna 2017 integraatio perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen välillä. Vastuu tästä siirrettiin kuntayhtymä Soitelle, jolla on omat luottamuselimet.

Näin ollen kaupunginvaltuutetun tehtäväkenttään kuuluu lähinnä yleisesti terveysvaikuttaminen muun muassa koulu-, liikunta-, kulttuurisektorien, sekä kaavoituksen kautta.

Kokkolassa on suunnitteilla hybridiareena korvaamaan tiensä päähän tullutta urheilutaloa ja jalkapallon keskuskenttää. Kyseessä on mittava hanke, joka tulee työllistämään tulevia päättäjiä vielä kauan.

Soiten alueella kuntavaaleissa voi äänestää myös esimerkiksi näitä lääkäreitä:

*

KAUSTINEN

Pilvi Norrena (vihr.), LL, s.1982

*

KOKKOLA

Hanna Cygnel (vihr.), LL, s.1983

Matti Kuusela (kok.), sisätautilääkäri, s.1955

*

LUE LISÄÄ KUNTAVAALIEN LÄÄKÄRIEHDOKKAISTA: