Muun muassa televisiosta, kännykästä ja tabletista tuleva sininen valo muuttaa tärkeitä molekyylejä silmän verkkokalvolla soluntappajiksi, kertoo Tekniikka&Talous- lehti.

Tuoreen tutkimuksen mukaan siniselle valolle altistuminen johtaa ikääntymiseen liittyvään verkkokalvon rappeutumiseen, mikä voi johtaa sokeutumiseen.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.

Tutkijat havaitsivat, että siniselle valolle altistuminen johtaa haitallisten molekyylien syntyyn verkkokalvon valoreseptorisoluissa.

He huomasivat myös, että E-vitamiinin johdannainen antioksidantti pysäyttää solujen kuoleman. Iän myötä vastustuskyky sinistä valoa vastaan kuitenkin heikkenee.

Nyt tutkijat mittaavat televisiosta, kännykästä ja tabletista tulevaa valoa ymmärtääkseen paremmin, miten silmät reagoivat päivittäiseen sinisen valon altistukseen.

Silmien suojaamiseksi tutkijat suosittelevat välttämään näytön katselua pimeässä ja käyttämää aurinkolaseja, jotka suodattavat sekä UV- että sinisen valon ulkona.

Tutkijoiden mukaan myös näyttöihin lisätty sinisen valon suodatin voi olla hyvä idea.

Lähde: Tekniikka&Talous