Silmäaseman silmälääkäri Roope Sihvola haluaa helpottaa silmälääkärille pääsyä haja-asutusalueilla. Optikon mikroskooppiin yhdistetyn live-kameran avulla hän voi tutkia asiakkaan silmään vaikka toiselta puolelta Suomea. Uusi silmälääkärin etävastaanotto tulee Silmäaseman valikoimaan joulukuun alussa.

Roope Sihvola on leikkaava silmäkirurgi ja Silmäaseman lääketieteellinen johtaja. Hän oivalsi, että Suomessa olisi tarvetta silmälääkärin etävastaanotolle, sillä monelle iäkkäälle pitkä matka voi olla kynnyskysymys silmälääkärille menoon.

– Odottelimme jonkin aikaa markkinoille valmista teknologiaa, mutta kun sitä ei alkanut kuulua, päätimme toteuttaa idean itse jo olemassa olevilla laitteilla, Sihvola kertoo tiedotteessa.

Etälääkärin vastaanotolla silmien terveydestä saadaan lähes yhtä kattavat tiedot kuin perinteisellä silmälääkärikäynnillä. Etävastaanotolla optikko tutkii asiakkaan näön, mittaa silmänpaineen ja ottaa silmänpohjan rakennekuvat silmälääkärin lausuntoa varten. Lisäksi silmän etuosa tutkitaan kameralla varustetulla mikroskoopilla, jonka avulla etälääkäri näkee asiakkaan silmään tietokoneensa ruudulta.

– Kuvaruudulta on yllättävän helppo erottaa esimerkiksi kaihimuutokset. Etälääkäripalvelut vaativat mikroskoopin ja kameran lisäksi vain tietokoneen, internetyhteyden ja puhelimen, Sihvola sanoo.

Lääkäri kertoo tulokset saman tien puhelimitse, ja vastaa asiakkaan mahdollisiin kysymyksiin.

Optikko Annukka Iivari on saanut etälääkäripalveluista positiivista palautetta.

– Jopa etukäteen varauksella suhtautuneet asiakkaat ovat jälkeenpäin sanoneet, että tämähän oli tosi hyvä. On myös ollut todella palkitsevaa, kun moni näköongelmiaan pitkään hautonut on päässyt etävastaanoton ansiosta ajoissa hoitoon.

Uusi etälääkäripalvelu tulee Silmäaseman rekan palveluvalikoimaan joulukuun alussa. Ensimmäiset etävastaanottoajat ovat Vesannossa, Nilsiässä ja Pyhäsalmella.