Vakaan sepelvaltimotaudin käsitteestä tulee luopua ja puhua sen sijaan kroonisesta sepelvaltimotaudista.

Terminologisesta muutoksesta linjataan Euroopan kardiologisen seuran (European Society of Cardiology, ESC) vastikään päivitetyissä sepelvaltimotaudin hoito-ohjeissa. Vielä vuoden 2013 suosituksessa sairaudesta käytettiin nimitystä stabiili sepelvaltimotauti. Nyt ohjeistukset on nimetty kroonisen sepelvaltimotaudin hoitosuositukseksi.

– Kun puhutaan stabiilista, se antaa sen kuvan, että sairaus olisi luonteeltaan vakaa. Sepelvaltimotaudissa voi olla vakaampia vaiheita, mutta luonteeltaan se on kaikkea muuta, Valtakunnallisen PET-keskuksen johtaja, professori Juhani Knuuti toteaa.

Eurooppalaisten hoitosuositusten uudistaminen otsikkoa myöten on harvinaista. Knuuti toimi suosituksen laatineen työryhmän toisena puheenjohtajana. Hän toteaa, että tällä kertaa työryhmä oli yksimielinen terminologisen muutoksen tarpeesta.

– Sepelvaltimotauti on krooninen ja jatkuvasti etenevä sairaus. Meidän pitää puuttua taudin etenemiseen.

Meidän pitää puuttua taudin etenemiseen.

Hoito-ohjeissa sepelvaltimotauti on jaettu selkeästi kuuteen potilasryhmään. Tämä on toinen suuri muutos suosituksessa.

– Eri potilasryhmien diagnostiikka ja hoito eroavat toisistaan. Siksi niitä on järkevä käsitellä erikseen.

Aiemmassa suositusversiossa eri ryhmien hoito-ohjeet olivat vakaata sepelvaltimotautia koskevan tekstin seassa. Muutoksessa on lähdetty hoitavan lääkärin näkökulmasta, sillä nyt tiettyä ryhmää koskevat diagnosointi- ja hoito-ohjeet löytyvät helposti.

– Pyrkimyksenä on ollut antaa neuvoja arkisella ja konkreettisella tasolla, jolla lääkärit potilaita kohtaavat.

Sisällöllisesti yksi merkittävimmistä muutoksista on tapahtunut sepelvaltimotaudin toteamiseen liittyen. Suositus alleviivaa sitä, että diagnosointimenetelmän valinta riippuu sepelvaltimotaudin ennakkotodennäköisyydestä, joka on väestötasolla selvästi laskenut viime vuosien aikana.

– Taudin ennakkotodennäköisyys rintakipupotilailla on nyt noin kolmasosa verrattuna kuuden vuoden takaiseen suositukseen. Ikä, sukupuoli ja oirekuva huomioiden sepelvaltimotaudin todennäköisyys on siis yli puolittunut.

Ensisijaisena testinä voidaan pitää tietokonekuvausta, sillä suurin osa rintakipupotilaista kuuluu pienen ennakkotodennäköisyyden ryhmään.

– Jos potilaalla on selkeästi isompi ennakkotodennäköisyys sepelvaltimotaudille, iskemia- tai sydänvirtauksen kuvantaminen muilla menetelmillä on parempi vaihtoehto.

Rasituskokeen rooli puolestaan pienenee huomattavasti. Rasituskoe on tällä hetkellä käytännössä ensimmäinen perustesti, mikä potilaalle tehdään. Jatkossa rasituskoetta suositellaan Knuutin mukaan käytettäväksi lähinnä silloin, kun halutaan tietää suorituskyky, mahdolliset rasituksen aikaiset rytmihäiriöt, verenpainevaste sekä millä tavalla potilaan oireet liittyvät rasitukseen.

– Huono suorituskyky kertoo potilaan suurentuneesta riskistä tuleville sydäntapahtumille, mutta EKG:n roolin sepelvaltimotaudin diagnosoinnissa tulisi pienetä, sillä sen luotettavuus tämän päivän potilasryhmillä on huono.

Suositus linjaa myös sepelvaltimotaudin lääkehoitoa.

– Kliinikot joutuvat pohtimaan esimerkiksi hyytymisenestolääkkeiden mahdollista tehostamista suuren riskin potilailla, joilla ei kuitenkaan ole vuotoriskiä. Sepelvaltimotautia sairastaville diabeetikoille on niin ikään annettu suosituksia heille sopivista lääkkeistä, Knuuti kertoo.

Erityisen suuren painoarvon suositus antaa ennaltaehkäisevälle toiminnalle sepelvaltimotaudin hoidossa, myös silloin, kun sairaus on jo päässyt kehittymään.

– Sairauteen pitää puuttua ensisijaisesti elintapojen kautta. Yksittäisen riskitekijän hoitamisella on valtava merkitys. Prosenteissa se on samaa luokkaa kuin lääkehoidosta saatava hyöty.

Lue myös:

Sepelvaltimotauti on elämänikäinen tauti, joka vaatii jatkuvaa hoitoa – Kardiologit ottivat tyytyväisenä vastaan uuden hoitosuosituksen, joka korostaa taudin oikeaa luonnetta

Professori vauhdittaa tekoälysovellusta Hollannissa – ”Kliininen materiaali on kultaakin arvokkaampaa”