Potilaan ja lääkärin välistä vuorovaikutusta on tutkittu paljon, ja meta-analyysi osoittaa, että potilaiden oireet vähenevät selvästi, jos heihin suhtaudutaan erityisen huolehtivasti.

Tutkimus on julkaistu The Royal Society of Medicinessä vuonna 2018.

– Tulos ei ole dramaattinen, mutta kuitenkin samaa luokkaa kuin esimerkiksi useissa lääketutkimuksissa. Ero on selvä ja johdonmukainen, sanoo lääketieteen etiikan dosentti Pekka Louhiala Helsingin yliopistosta.

Potilassuhteen tutkiminen on sikäli haasteellista, että ihanteellista sokkoasetelmaa ei voi tehdä.

– On kuitenkin tehty erilaisia kokeellisia tutkimuksia, niin että potilaat, joilla on sama tauti, on satunnaistettu ja puolet on saanut hoitoa tavanomaisella vastaanottoajalla ja puolet niin, että vuorovaikutukseen on erityisesti satsattu, Louhiala sanoo.

Panostava vastaanotto toimii erityisesti silloin, jos potilaalla on subjektiivisesti mitattava oire, kuten kipuja.

Myös se tiedetään, että pysyvät potilas–lääkärisuhteet vähentävät erikoissairaanhoidon käyttöä.

Lisäksi on tutkittu sitä, minkälainen vaikutus on sillä, että potilas otetaan mukaan omaa hoitoa koskevaan päätöksentekoon.

– Mielenkiintoinen löydös on se, että vaikutus on suotuisa, jos potilas on sitä tyyppiä, joka haluaa osallistua päätöksentekoon, muuten sillä ei ole merkitystä, Louhiala sanoo.

Helsingin yliopistossa elokuussa julkaistussa väitöstutkimuksessa tultiin siihen tulokseen, että viestintä on lääkärin työkaluista jopa kaikkein tärkein.

Väitöstutkija Harry Köhlerin työssä seurattiin ja havainnoitiin lääkäreiden ja potilaiden keskusteluja vastaanotoilla kahdessa yliopistosairaalassa ja yhdessä keskussairaalassa. Tutkimuksessa havaittiin, että lääkärin huomio potilaan elämässä ja arjessa merkityksellisiin asioihin näytti vaikuttavan potilaaseen voimaannuttavasti ja lisäävän potilaan luottamusta ja sitoutumista hoitoon.

– Jos lääkäri keskittyy vain vaivaan tai sairauteen eikä huomioi potilasta ihmisenä, hoidon kannalta oleellista tietoa voi jäädä saamatta, Köhler sanoo väitöstiedotteessa.

Potilaan kohtaamista harjoitellaan osana lääkäreiden koulutusta. Joskus mukana on aitoja potilaita, joskus käytetään ammattinäyttelijöitä.

– Vaarana on, että koko aihe kärsii inflaation jos opetusta on liikaa. Itse kannatan kovasti mestari-kisälli-mallia. Luento-opetuksen mahdollisuudet asiassa ovat rajalliset, Louhiala sanoo.

Ehkä kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, millaisen käytösmallin uusi lääkäri saa vanhemmilta kollegoilta aidossa työympäristössä.

Muutosta on vaikea mitata, mutta Louhiala arvelee, että asiat ovat tänä päivänä paremmin kuin muutama vuosikymmen sitten. Viestintä toimii ja potilas huomioidaan paremmin.

Louhiala sanoo, että jo toistakymmentä vuotta sitten selviteltiin, voisiko potilassuhteesta laatia Käypä hoito -suosituksen, mutta tehtävä osoittautui silloin liian hankalaksi.

– Ehkä olisi jo aika tarkastella asiaa uudelleen, Louhiala pohtii.

Lue myös: