Saksan 735 tuoretta, kuukausi sitten vaaleissa valittua kansanedustajaa kokoontui tiistaina ensimmäistä kertaa valtiopäivätaloon. Tilaisuus oli poikkeuksellinen myös siksi, että liittovaltion lainsäätäjät kohtasivat koko joukolla ilman turvavälejä ensimmäistä kertaa pandemian alkamisen jälkeen.

Epidemia ei ole ohi, joten miten tehdä se koronaturvallisesti?

Saksan eduskuntaryhmät hyvissä ajoin ennen valtiopäivien kokoontumista niin sanotusta 3G-säännöstä, jonka mukaan jokaiselta kokoontumiseen saapuvalta kansanedustajalta vaaditaan joko kaksi koronarokotetta, sairastettu korona tai juuri ennen tilaisuutta hankittu negatiivinen koronatestitulos.

Näiden ominaisuuksien merkiksi valtiopäiviin osallistuvilla edustajilla pitää olla ranneke, väriltään punainen, musta tai kultainen. Näin liikkuminen tilaan sujuu jouhevasti, eikä edustajien tarvitse esittää dokumentteja joka kerta ovista kulkiessaan, rannekkeita perustellaan, kertoo New York Times.

Äärioikeiston edustajat joutuivat vierailijaparvelle

Kaikki eivät tietenkään sulattaneet ranneke-käytäntöä.

Berliner Zeitung kertoo, että 23 äärioikeistoa edustavan AfD-puolueen poliitikkoa ei suostunut osoittamaan dokumentteja koronasuojauksestaan. Heidät suljettiin pois liittopäivien täysistuntosalista seuraamaan tilaisuutta matkan päästä vierailijoiden parvelta.

Yksi näistä politiikoista on Stephan Protschka. Hän kommentoi asiaa Twitterissä maanantaina.

"Huomenna minun on otettava paikka liittopäivien vierailijalle, koska en ole halukas paljastamaan terveydentilaani. En aio verrata sitä tiettyyn aikaan”, Protschka kirjoitti

3G-sääntöä vastustavat kansanedustajat voivat edelleen osallistua valtiopäivien äänestyksiin ja pitää puheita, joten vierailijaparvelle ilmestynee jatkossa äänestyskoppeja ja -uurnia.

Saksan 735 liittopäiväedustajille lähetettiin ennen kokoontumista kysely, johon vastasi heistä 541 henkilöä. Näistä 514 ilmoitti olevansa täysin rokotettuja koronaa vastaan.

Vastaajista 22 kertoi, ettei heitä ole rokotettu ja viisi ei halunnut vastata kysymykseen. Neljä kansanedustajaa kertoi sairastaneensa koronan.

Suomen eduskunnassa lokakuu tarkoitti koronarajoitusten purkua

Saksassa koronatartuntojen 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden oli tiistaina 195,3 ja Suomessa 137. Tilanne Suomessa on siis hiukan parempi, mutta kansanedustajien koronarajoituksiin suhtautuminen hyvin erilaista.

Suomen eduskunnassa on lokakuun aikana purettu asteittain koronarajoituksia. Lokakuun 5. päivästä alkaen kansanedustajat siirtyivät täysistuntosalissa takaisin omille henkilökohtaisille paikoilleen ja työasemat permantopaikoilta ja lehtereiltä poistettiin.

Maskisuosituksesta luovuttiin eli edustajat päättävät itse sen käytöstä.

Ministeriaitio täysistuntosalissa otettiin jälleen kokonaisuudessaan käyttöön, suulliset kyselytunnit mukaan lukien. Myös eduskunnan valiokunnat ryhtyvät käyttämään omia kokoushuoneitaan.

Kansanedustajien etätyömahdollisuudesta luovuttiin kuun puolivälissä. Vierailijoille eduskuntatalo avautui normaaliin tapaan 18. lokakuuta.