Työmarkkinajärjestö SAK:n asiantuntijalääkäri Kari Haringin mukaan työnantajan on syytä kustantaa työntekijöille kasvomaskit työmatkoille, jos odotetun kaltainen maskisuositus tulee.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjaa kasvomaskien käytöstä odotetaan tällä viikolla. Koronatartunnat ovat keskikesän jälkeen lähteneet nousuun ja koronaviruksen leviäminen huolettaa asiantuntijoita, kun samaan aikaan lomat yleisesti loppuvat ja koulut alkavat.

Maskisuosituksen odotetaan koskevan ruuhkaisia paikkoja, joissa turvaetäisyyttä ei voi pitää, esimerkiksi joukkoliikennevälineitä ruuhka-aikaan.

Jos työntekijät tarvitsevat työssään suojavarusteita, kuten kasvomaskeja ja kertakäyttöhanskoja, työnantajan on ne SAK:n mukaan maksettava.

– Vastuullinen työnantaja kustantaa työntekijöilleen maskit myös työmatkoille, jos viranomaiset suosittelevat maskien käyttöä esimerkiksi julkisessa liikenteessä, Kari Haring sanoo SAK:n verkkosivuilla.

SAK huomauttaa, että koronaviruksen aiheuttama covid-19-tauti voi tarkoittaa työntekijän pitkää sairauspoissaoloa.

OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.

LUE MYÖS: