Sanna Marinin hallitus linjasi perjantaina sote-uudistuksen suuntaviivoja. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyisi 21 sote-maakunnalle ja Uudellemaalle on tulossa oma erillisratkaisu. Nykyisin järjestäjiä on noin 190.

Lisäksi erityistason palveluja varten tulee viisi yhteistoiminta-aluetta.

Kunnilta siirtyy maakunnille tehtäviä noin 19 miljardin edestä. Maakuntien rahoittajana toimii ainakin alkuvaiheessa yksin valtio, eli maakunnilla ei ole alussa verotusoikeutta.

Jo aiemmin on käyty keskustelua Savonlinnan alueen tulevasta sote-alueesta. Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri haluaa liittyä Pohjois-Savon sote-alueeseen, vaikka aiemmassa esityksissä se oli yhdistetty Mikkelin kanssa Etelä-Savon sote-alueeksi. Ministerityöryhmän perjantaina antamassa esityksessä molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia, ja asiasta pyydetään lausuntoja. Lakiesitys tulee kommentoitavaksi 15. kesäkuuta.

Mahdollinen aluejaon muutos koskisi myös maakunnan liittoja, ELY-keskuksia, käräjäoikeuksien tuomiopiirejä ja eduskuntavaalien vaalipiirejä. Maakuntajako ratkaistaan lausuntokierroksen jälkeen.

Esityksessä annetaan myös linjaukset ulkoistuksiin ja yksityistämisiin. Kaikkien palveluiden järjestämisvastuu on sote-maakunnilla ja niillä on oltava järjestämisvastuunsa toteuttamisen edellyttämä riittävä oma palveluntuotanto. Sote-maakunta voi hankkia sosiaali- ja terveyspalveluja yksityiseltä palveluntuottajalta, jos palvelujen hankkiminen on tarpeen riittävien ja yhdenvertaisten palvelujen järjestämiseksi. Ostopalveluna ei kuitenkaan saa hankkia tehtäviä, joissa käytetään julkista valtaa tai jotka liittyvät järjestämisvastuun toteuttamiseen eikä sosiaalipäivystystä tai terveydenhuollon ympärivuorokautista yhteispäivystystä. Ensihoidon vastuulääkärin ja kenttäjohtajan olisi oltava virkasuhteessa. Muuta henkilökuntaa voi ostaa yhteispäivystykseen täydentävästi.

Hankittavien palvelujen olisi oltava sisällöltään, laajuudeltaan ja määrälliseltä osuudeltaan sellaisia, että sote-maakunta pystyy huolehtimaan kaikissa tilanteissa järjestämisvastuunsa asianmukaisesta toteuttamisesta. Käytännössä maakunnilla pitää olla siis valmius tuottaa lakisääteiset palvelut, vaikka yksityinen tuottaja vetäytyisi niiden tuottamisesta. Monissa kunnissa on nykyään tätä laajemmat ulkoistukset. Siksi laissa esitetään, että liian laajat ulkoistussopimukset voidaan mitätöidä kahden vuoden siirtymäajalla. Käytännössä esimerkiksi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin suurulkoistus Mehiläiselle ei olisi jatkossa enää mahdollinen.

Niitä palveluita, joita voi jatkossakin ostaa ostopalveluna yksityiseltä, koskevat tietyt ehdot. Ostopalvelutuottajan ja tämän alihankkijan on täytettävä yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa ja yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa säädetyt edellytykset ja palveluntuottajalla on oltava maakunnan hankkimien palvelujen sisältöön ja laajuuteen nähden riittävät edellytykset hoitaa tehtäväänsä. Edellytyksiä ovat esimerkiksi riittävä osaaminen, henkilöstö, vastuuhenkilöt, taloudellinen kantokyky. Asiasta on keskusteltu julkisuudessa esimerkiksi vanhusten hoivakriisin yhteydessä, jolloin kävi ilmi, ettei joissain yksityisissä palveluasumisen yksiköissä ollut ollut riittäviä resursseja tehtävän hoitoon.

Sote-maakuntien rahoitus perustuisi suurelta osin valtion rahoitukseen sekä osin asiakas- ja käyttömaksuihin. Ensi vaiheessa sote-maakunnilla ei ole verotusoikeutta,

Esityksen mukaan rahoituspohjaa korotetaan vuosittain arvioidulla palvelutarpeen ja kustannustason kasvulla ja se tarkistetaan jälkikäteen vastaamaan toteutuneita kustannuksia koko maan tasolla.

Yleiskatteinen rahoitus määräytyy suurelta osin palvelutarvetta ja olosuhdetekijöitä kuvaavien tekijöiden kautta. Lisäksi osa rahoituksesta määräytyy asukasperusteisesti sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kriteerin kautta. Arviot perustuvat THL:n mallinnukseen.

Sote-maakunnalla on kuitenkin oikeus lisärahoitukseen jos myönnetyn rahoituksen taso vaarantaisi sosiaali- ja terveyspalvelujen ja pelastustoimen palvelujen järjestämisen.

Sote-maakuntien siirtymistä laskennalliseen rahoitusmalliin helpotetaan siirtymäkauden rahoituksella. Rahoituskausi on seitsemän vuoden mittainen.

Tuleva verorakenteen muutos ei saa aiheuttaa verotuksen kiristymistä kun kuntien verotuloja siirretään valtiolle. Kaikkien kuntien kunnallisveroprosentteja alennetaan 12,63 %-yksikköä ja valtion verotusta kiristetään vastaavasti.

Uudenmaan erillisratkaisu perustuu sote-alueisiin ja Helsinkiin. Lisäksi erikoissairaanhoidosta vastaa Hus-maakuntayhtymä. Erillisratkaisusta huolimatta myös Uudenmaan rahoitusmalli vastaisi valtakunnallista mallia, mutta järjestämislaissa säädettäisiin Helsingin kaupungin talouden eriyttämisestä soten ja pelastustoimen osalta.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sanoi perjantaina, että lakipaketin pitäisi olla eduskunnassa joulukuussa. Kiuru ennakoi, että maakuntavaalit pidetään alkuvuonna 2022 ja maakunnat aloittaisivat toimintansa vuonna 1.1.2023.