”Johtavalta lääkäriltä tuli viesti: Henkilösuojusten riittävyys palveluasumisen yksiköissä pyritään turvaamaan. Valmistautukaa kuitenkin improvisoimaan. Suu-nenäsuojusmaski syntyy nopeasti talouspaperista, niiteistä ja kuminauhoista.”

Näin kertoo eräs Sairaanhoitajaliiton jäsen kyselyssä, joka liiton mukaan paljastaa karun totuuden hoitotyön ongelmista koronaepidemian aikana: suojavarusteista on monissa paikoissa huutava pula.

Pula suojavarusteista on johtanut sosiaali- ja terveydenhuollossa äärimmäisiin tilanteisiin. Työnantajat ovat tarjonneet sairaanhoitajille koronasuojaksi muun muassa sadetakkeja. Työntekijöitä on kannustettu rakentamaan suu-nenäsuojaimia talouspaperista, niiteistä ja kuminauhoista. Samaa nenä-suusuojusta on kehotettu käyttämään peräti kahden viikon ajan tai kunnes se hajoaa, liitto kertoo tiedotteessaan.

Sairaanhoitajaliiton koronakysely on ollut auki kuukauden ajan, ja sairaanhoitajat voivat vastata siihen nimettömästi. Kyselyyn on tullut tähän mennessä noin 740 vastausta. Suurin osa vastaajista on julkisella sektorilla työskenteleviä sairaanhoitajia. Vajaa puolet vastaajista työskentelee sairaalassa.

Sairaanhoitajat ovat aiemmin kritisoineet sekavaa ja jatkuvasti muuttuvaa ohjeistusta ja johtamista epidemia-aikana. Parin viime viikon aikana kyselyyn on tullut paljon kommentteja muun muassa työ- ja potilasturvallisuudesta, hygieniasta ja alanvaihdosta, liitto kertoo.

”Onko Suomella varaa tapattaa sairaanhoitajat?”, liitto kysyy tiedotteessaan.

Sairaanhoitajaliiton koronakyselyyn vastanneet sairaanhoitajat ovat hyvin huolissaan työ- ja potilasturvallisuudesta. Tästä kertovat monet liiton julkaisemat vastaukset.

– Tänään saimme uuden ohjeistuksen, jonka mukaan laitoshuoltajat voivat käydä ”pikaisesti” koronaepäiltyjen ja -positiivisten potilashuoneissa ilman mitään suojaimia. Ei oikein mene järkeen.

– Pelottaa. Pahinta on se, että esimiesasemassa minun pitäisi pystyä huolehtimaan työntekijöiden suojavaatetuksesta, eivätkä suusuojaimet ja desinfiointiaineet riitä.

– FFP3-maskeja [korkein suojaluokitus] ei ole käytettävissä lainkaan, vaikka potilaille joudutaan tekemään toimenpiteitä, joissa ehdottomasti pitäisi olla 3-luokan maski, esimerkiksi imemään hengitysteitä.

– Kukaan ei osaa vastata kysymyksiin ja tarvikkeet hupenevat pelottavan nopeasti. Saimme määräyksen, että työvuoron ajaksi on käytettävissä vain kaksi kirurgista suu-nenäsuojusta. Syynä määräykselle on suojusten loppuminen.

OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.