Sairaalakäsineille asetettiin tiukkoja vastuullisuuskriteereitä Hus Logistiikan ja Finnwatchin yhteistyöhankkeessa. Hankkeesta julkaistu raportti kertoo, miten julkisten hankintojen vastuullisuutta voidaan edistää.

– Sairaalakäsineitä maahantuovilta yrityksiltä edellytetään nyt tietoja tuotteiden tarkoista valmistuspaikoista. Jos tuote valmistetaan riskimaassa, on tuotantolaitoksen oltava hyväksytysti vastuullisuusauditoitu, kertoo Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti tiedotteessa.

Käsineitä tarjoavat yritykset saivat kilpailutuksessa lisäpisteitä myös osoittamalla, että tuotantolaitosten työntekijöiltä ei peritä rekrytointimaksuja. Työpaikasta maksettavat rekrytointimaksut saattavat johtaa pakkotyöhön, ja ne ovat edelleen yleisiä käsineiden suurissa tuottajamaissa Malesiassa ja Thaimaassa.

– Pilotista saadut tulokset ovat olleet positiivisia. Tutkimuskäsinekilpailutuksessa tarjoajien välille muodostui eroja, ja vastuullisuuteen panostaneet yritykset saivat enemmän pisteitä, kertoo Hus Logistiikan kehittämispäällikkö Riikka Juuma.

Torstaina julkaistut tulokset pohjaavat Finnwatch ja Hus Logistiikan vuonna 2019 käynnistämään vastuullisiin julkisiin hankintoihin tähtäävään pilottihankkeeseen. Tutkimuskäsineiden lisäksi pilottihankinnan kohteena olivat myös sairaalainstrumentit, joiden kilpailutus on edelleen kesken.

– Konkreettisten tuotekohtaisten vastuullisuuskriteerien lisäksi Hus Logistiikka otti käyttöön kunnianhimoisen vastuullisuusvaatimukset sisältävän Code of Conductin, joka sitoo tavarantoimittajia. Pilottihankkeen oppeja levitetään muihin sairaanhoitopiireihin, ja teemme yhteistyötä myös Pohjoismaiden kesken, Juuma kertoo.

Finnwatch toivoo tekoja myös Suomen hallitukselta.

– Alihankintaketjuihin liittyviä sosiaalisen vastuun kysymyksiä huomioidaan Suomen julkisissa hankinnoissa edelleen vain hyvin harvoin. Suomeen tarvitaan lisää hyviä esimerkkejä paitsi vastuullisuuskriteerien käytöstä myös vastuullisuuden valvonnasta sopimuskauden aikana. Vastuullisuuden huomioiminen julkisissa hankinnoissa tulisi olla pakollista, ja yritysten omaa vastuullisuustyötä tulee kirittää yritysvastuulailla.

Finnwatchin ja HUS Logistiikan yhteisestä pilottihankkeesta kertova raportti Sosiaalisesti vastuullisia käsine- ja instrumenttihankintoja – Oppeja Finnwatchin ja HUS Logistiikan yhteistyöhankkeesta on tuotettu Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK:n tuella. Vuosina 2017–2018 Finnwatch toteutti vastaavan pilottihankkeen Hanselin ja KL-kuntahankintojen kanssa. Tuolloin hankinnan kohteena oli IT-laitteet ja kalusteet.