Uusi hallitus on aloittanut työnsä hallitusohjelman parissa, ja sitä seurataan suurella mielenkiinnolla. Hallitusohjelmassa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden parantamisen tavoitteiksi on mainittu oikea-aikaisuus, yhdenvertaisuus, joustavuus, kustannustehokkuus ja vaikuttavuus. Näitä tavoitteita harva kiistää. Alustava keinojen lista on pitkä ja sisältää paljon hyvää. Osaa toimenpiteistä voidaan kritisoida – tosin täydellistä mallia ei koskaan saavuteta.

Miksi sote-uudistusta tarvitaan vai tarvitaanko sitä? Yksi keskeinen ongelma on rahoituksen riittävyys, mikä ei koske vain Suomea vaan useimpia kehittyneitä maita. Väestön ikääntyessä tarvitaan lisää rahaa ja lisää ammattilaisia, samalla kun käytettävissä oleva rahamäärä vähenee työikäisten vähentyessä – jos mitään ei uudisteta.

Sote-kustannukset ovat jo pitkään kasvaneet nopeammin kuin verotulot. Miten voisimme olettaa, etteivät ne kasvaisi tulevaisuudessa – etenkin väestön ikääntyessä – ellei rahoitusta radikaalisti muuteta? Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että lähtökohtaisesti kaikkien sote-kustannusten pitäisi olla yhden toimijan vastuulla. Mutta ratkaiseeko se kuitenkaan yksin ongelman? Tuskin. Jos hillitään kustannuksia, seuraako siitä palveluiden kurjistuminen? Se on mahdollista.

Jos kustannusten hillintää toteutetaan kuitenkin oikea-aikaisuuden, kustannustehokkuuden ja etenkin vaikuttavuuden parantamisella, voidaan se tehdä heikentämättä palveluita. Mitä tällainen muutos edellyttäisi?

Vaikuttavuus tulee ottaa keskeiseksi tavoitteeksi. Aiemmin se on ollut ainoastaan kaunis sana strategioissa, mutta käytännössä palveluiden vaikuttavuutta ei ole seurattu. On syytä täsmentää, että useimmat ammattilaiset varmasti miettivät vaikuttavuutta yksittäisen potilaan yksittäisen toimenpiteen kohdalla, mutta kun ihmisillä on monia vaivoja tai palveluketju jakautuu monelle toimijalle, kuva vaikuttavuudesta hämärtyy.

Kärjistävä yksinkertaistettu esimerkki on, että leikkaus onnistuu, mutta kuntoutus ei, ja tästä ei välttämättä koskaan välity palautetta sairaalaan.

Hallitusohjelmassa mainitaan, että perusterveydenhuoltoon tarvitaan lisää resursseja, mutta en löytänyt mainintaa siitä, miten perusterveydenhuollon vaikuttavuutta aiotaan seurata. Vastaavasti vanhuspalveluihin halutaan lisää hoitajia, mutta ei maininta, miten vanhusten toimintakykyä, terveyttä ja hyvinvointia aiotaan seurata. Jos tavoitteena on vaikuttavuus, se edellyttää mittavaa muutosta järjestelmän rakenteissa ja toimintatavoissa kaikilla eri tasoilla.

Kun vaikuttavuus ja kustannustehokkuus – eli yhdistettynä kustannusvaikuttavuus – otetaan keskeiseksi tavoitteeksi, myönnetään myös tietoisen priorisoinnin välttämättömyys. Kaikkia lieviä vaivoja ei voida hoitaa ja kaikille potilaille ei voida tarjota jokaisessa tilanteessa apua, jotta rajallisilla resursseilla saataisiin mahdollisimman terve kansa ja vähennettyä eriarvoisuutta.

Paulus Torkki

Apulaisprofessori, Helsingin yliopisto

Kehitysjohtaja, Nordic Healthcare Group