Aalto-yliopisto on avannut koronavastaus.fi-verkkokyselyn, jossa kerätään kansalaisilta arkielämän kokemuksia ja havaintoja koronaepidemian ajalta.

Miltä tuntuu asioiminen ruokakaupassa? Puhdistatko kännykän näyttöä tartuntavaaran takia? Verkkokyselyyn kirjatut arkihavainnot voivat auttaa tutkijoita löytämään keinoja koronaepidemian jarruttamiseksi.

Havainnot voivat koskea esimerkiksi terveyspalveluita, kaupan tai muun palvelusektorin toimintaa, riskikäyttäytymistä, viestintää, työelämää tai harrastuksia.

– Vastaaja voi esimerkiksi mainita riskitilanteita, joissa virus saattaa levitä. Yksi tällainen voisi olla pankkikortin koodin naputtelu kaupan kassalla, sanoo tutkimuksen projektivastaava Otto Olavinen.

Tutkijat analysoivat verkkokyselystä kertyneitä vastauksia ja esittävät niiden pohjalta ratkaisuja, jotka pyritään toteuttamaan viipymättä.

Käytännön ratkaisut voivat olla yksinkertaisia ja nopeasti toteutettavia, kuten kauppojen ja apteekkien kassoille asennetut pleksilasit. Jos ratkaisu taas vaatii pitkäaikaista kehittämistä esimerkiksi uuden teknologian muodossa, se voi olla hyödynnettävissä tulevissa epidemioissa.

– Havaitut tarpeet voivat liittyä myös koronakriisin aiheuttamiin käytännön ongelmiin kodeissa ja työpaikoilla ihmisten siirryttyä etätöihin tai pakkolomalle, ja samalla eristyksiin sukulaisistaan ja tuttavistaan, lisää yksi hankkeen alullepanijoista ja toteuttajista, professori Risto Ilmoniemi.

Aalto-yliopisto toteuttaa tutkimuksen eräänlaisena nopeutettuna Biodesign-hankkeena. Sen mallina on Stanfordin yliopistossa kehitetty, erityisesti sairaaloihin liittyvä tutkimuskonsepti, jossa ongelmien suorilla havainnoinnilla on tärkeä rooli.

Menestyksekkäistä hankkeista mainittakoon Suomen ensimmäinen Biodesign-hanke, jonka tuloksena on kehitetty kaksoisvalohoitoon perustuva menetelmä haitallisten bakteerien poistamiseksi hampaista.

– Nyt käynnistyneessä koronaepidemiaan liittyvässä hankkeessa syntyvät ratkaisut voivat olla laaja-alaisempia ja edustaa eri tieteenaloja. Etsimmekin samalla hankkeeseen vapaaehtoisia tutkijoita suomalaisista korkeakouluista, sanoo Biodesign Finland -ohjelmaa vuodesta 2018 lähtien koordinoinut professori Heikki Nieminen.

Aalto-yliopistossa on käynnissä useita eri alojen tutkimushankkeita koronakriisissä auttamiseksi.

Aalto Health Platform on julkaisemassa erityisesti terveydenhuollon henkilökunnalle kohdennetun kyselylomakkeen. Siinä kartoitetaan koronapandemiaan liittyviä ongelmia tai tarpeita, joissa Aalto-yliopisto voisi auttaa.

Muut jo käynnissä olevat hankkeet liittyvät esimerkiksi pandemian matemaattiseen mallintamiseen, koronaviruksen ilmateitse leviämisen tutkimukseen sekä sisätilojen steriloinnin kehittämiseen.

Lisäksi Aalto-yliopiston, Hankenin ja Helsingin yliopiston muodostama Helsinki Graduate School of Economics perustaa talouden tilannehuoneen, joka tuottaa tietoa talouspoliittisen päätöksenteon tueksi koronaviruskriisin aikana.

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.