HPV-rokote estää syövän vaikeiden esiasteiden uusiutumista rokotetuilla naisilla, joilta syövän esiasteet on poistettu kirurgisesti.

- Solumuutokset hoidettiin sähkösilmukalla eli loopilla ja seurannassa todettiin, ettei rokotettujen tauti uusinut neljän vuoden aikana. Rokottamattomilla syövän esiasteiden uusiutumisen riski on suuri, sanoo tutkimuksen toinen johtaja, synnytys- ja naistentautien emeritusprofessori Jorma Paavonen Helsingin yliopistosta.

Laaja satunnaistettu ja kontrolloitu seurantatutkimus tehtiin Suomessa kansalliseen rokoteohjelmaan kuuluvalla Cervarix-rokotteella. Seurantatutkimus oli osa kansainvälistä PATRICIA-tutkimushanketta, kerrotaan Husin tiedotteessa.

Tutkimuksessa selvitettiin, miten HPV-rokote vaikuttaa kirurgisesti hoidetun kohdunkaulan syövän uusiutumiseen ja aiheuttaako rokote terveyshaittoja.

- Tutkimuksessa vahvistui jo tiedetty tieto, että rokote suojaa papilloomavirusten aiheuttamilta solumuutoksilta yli 90-prosenttisesti ja sama tulos on saatu myös aiemmassa HPV-rokotetutkimuksessa, niin sanotussa FUTURE-tutkimuksessa. Merkittäviä terveyshaittoja ei todettu kummassakaan, sanoo Paavonen.

Rokotekattavuus on pieni

Noin 10 prosentille tutkimukseen osallistuneista naisista kehittyi seurannan aikana solumuutoksia tai syövän esiasteita kohdunkaulaan tai ulkosynnyttimiin.

Heidät hoidettiin kirurgisesti ja seurattiin, miten tilanne kehittyy hoidon jälkeen.

Tilastojen mukaan joka viidennellä naisella hoidettujen kohdunkaulan solumuutosten pitäisi uusiutua viiden vuoden sisälllä, mikä johtaa useimmiten syöpään.

- Kenelläkään näistä hoidetuista eivät kohdunkaulan syövän esiasteet uusiutuneet. Rokotteen vaikutusaika kestää siis pitkään, Paavonen sanoo.

HPV-rokote otettiin kansalliseen rokoteohjelmaan 2013, joten vasta pieni osa suomalaisista ikäluokista on ehditty rokottaa.

Myös rokotekattavuus 11-12 -vuotiailla tytöillä on ollut pieni, alle 65 prosenttia.

Papilloomavirukset aiheuttavat 6-8 prosenttia kaikista syövistä.

Syyskuussa julkistettiin tutkimus, jossa kartoitettiin matemaattisin mallein HPV-rokotteen antamaa suojaa papilloomavirusten aiheuttamia infektioita vastaan.