Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa alkaa kesäkuussa pilottihanke, jossa kehitetään uutta toimintamallia koronaviruksen tartuntaketjujen jäljittämiseen robottipuheluiden avulla. Hanke tuottaa jäljitysprosessista tietoa, jota voidaan myöhemmin hyödyntää myös valtakunnallisessa kehitystyössä.

– Tavoitteena on parantaa tartuntojen jäljitystyön toimivuutta ja luotettavuutta. Pilotin aikana arvioidaan, vähentääkö se henkilöstöresurssien tarvetta jäljittämiseen vapauttaen aikaa potilastyöhön, kertoo Eksoten kehitysjohtaja Merja Tepponen tiedotteessa.

Pilotti toteutetaan Eksoten, ICT-yhtiö 2M-IT Oy:n ja Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran yhteistyönä.

2M-IT:n rooli on mahdollistaa toiminnan digitalisaatio sosiaali- ja terveydenhuollossa.

–2M-IT kehittää palveluita terveydenhuollon organisaatioiden kanssa heidän toimintaympäristössään, jolloin palvelut tukevat ammattilaisen työtä, kertoo 2M-IT:n toimitusjohtaja Jari Nevalainen tiedotteessa.

Sitra on jo rahoittanut vastaavia kokeiluja, joissa testataan robottipuhelujen toimivuutta Kuhmoisissa, Loviisassa ja Riihimäellä.

– Julkisessa keskustelussa päähuomio on toistaiseksi ollut siinä, riittävätkö henkilöresurssit tartuntaketjujen jäljittämiseen ja yhteydenpitoon ihmisten kanssa. Sekä mobiilisovellus että automatisoidut puhelut voivat olla keinoja kohdentaa rajallisia henkilöstöresursseja järkevästi poikkeusoloissa, sanoo Sitran Uudistumiskyky-teeman johtaja Antti Kivelä tiedotteessa.

OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla täällä saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.