Ihmisille turvallisiksi havaituista viruksista voi tulevaisuudessa olla merkittävästi apua, kun sydänsiirteen hyljintäreaktiota pyritään vähentämään geeniterapialla.

Siirretyn sydämen hyljintä on sydämensiirroissa edelleen ongelma, jota ei ole pystytty tyystin ratkaisemaan. Yksi mahdollinen keino hyljintäreaktion vähentämiseksi on geeniterapia.

Tutkijat ovat havainneet, että räätälöidyt virukset pystyvät kuljettamaan geenejä, jotka toimivat kudoksissa sydänsiirteen hyväksi. Geeniterapiassa luonnossa esiintyvät virukset saadaan viemään valikoituja geenejä siirteen soluihin, jotka tuottavat hylkimistä estäviä ja sydänsiirteen hyvinvointia edistäviä valkuaisaineita.

Sydänsiirrettä suojaavia vaikutuksia on havaittu toistaiseksi koe-eläimillä. Kokeita ei ole vielä tehty ihmisillä elinsiirtotilanteessa.

Helsingin yliopistossa tällä viikolla tarkastettava väitöskirja antaa kuitenkin suuntaviivoja sille, miten eri viruslajit toimivat geenien kuljettamisessa.

Lääketieteen tohtori Alireza Raissadati selvitti biotieteen alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessaan ihmiselle turvalliseksi havaitun AA-viruksen (adeno-associated virus) tehoa sydänsiirteen geeniterapiavektorina.

Virukset sopivat erityisen hyvin geneettisen materiaalin toimittamiseen soluihin, sillä ne ovat pieniä ja ne voidaan suunnata tietynlaisiin kudoksiin. Virukset myös pääsevät helposti solun tumaan, Raissadati kertoo tiedotteessa.

Väitöstyössään Raissadati havaitsi, että virusten teho riippuu pitkälti niiden antotavasta. Samankin viruslajin sisällä on eroja tehokkaimmassa antotavassa. Viruslajista riippuu, kannattaako ne esimerkiksi ruiskuttaa siirrettävän sydämen sepelvaltimoon vai antaa siirteen luovuttajalle suonensisäisesti.