Mediuutiset avasi ystävänpäivänä jo seitsemännen kerran suoran kanavan terveydenhuollon ammattilaisille työkaverin, pomon, alaisen tai kokonaisen tiimin julkiselle kiittämiselle. Yhdeksi kampanjan kasvoksi lupautui tänä vuonna Suomen Laatupäivystyksen vastuulääkäri ja Emergency Medicine Camp -tapahtumien perustaja Johannes Kärkkäinen.
”Mun kiitokset menee mahtaville hoitaja- ja lääkärikollegoille, joiden kanssa olen saanut olla tekemässä Olhava- ja Pyhä Emergency Medicine Camp -tapahtumia. Porukassa on ollut terveydenhuollon ammattilaisia ympäri Suomen ja maailman. Mukana tärkeissä rooleissa on ollut myös ammattilaisia ja yhteistyötahoja terveydenhuollon ulkopuolelta, mutta haluan kiittää tässä erityisesti teitä terveydenhuollon ammattilaiset”, Kärkkäinen sanoo.
Katso alla olevalta videolta keitä kaikkia muita hän kiittää ja kuinka hän sai hulvattoman lempinimensä kalapuikko-Kääriäinen. Juttu jatkuu videon jälkeen.
Kiitoksensa ovat jo aiemmin jakaneet Lääkäriliiton Niina Koivuviita ja osastonhoitaja Ritva Salmi Kittilästä. Seuraa Kiitä kollegaa -juttusarjaa, niin kuulet kaikkien kampanjakasvojen kiitokset.
MEDIUUTISTEN KIITÄ kollegaa -kampanja on terveydenhuoltoalan alkuvuoden piristysruiske. Edellisvuosina kiitoksia on sanottu jo yli tuhat kertaa. Se tarkoittaa moninkertaisesti enemmän jaettua iloa ja hyvää mieltä.
Pystytäänkö tänä vuonna edellisvuosia parempaan? Sote-alalla kaivataan nostetta, ja mikä sen paremmin päivää piristäisi kuin kollegan aito kiitos.
Kannustukseksi ja esimerkiksi muille, kampanjan kasvoiksi lupautuneet terveysalan ammattilaiset ja vaikuttajat jakavat omat kiitoksensa helmi- ja maaliskuun aikana julkaistavilla videoilla.
Kiittämään ehtii vielä 20. maaliskuuta saakka, ja kaikki kiitokset julkaistaan maaliskuun aikana. Voit kiittää terveydenhuollon ammattilaisia täällä.
MIKÄÄN ASIA ei ole liian pieni tai iso, etteikö se kelpaisi Kiitä kollegaa -kampanjaan. Kiitokset tulee kuitenkin rajata terveydenhuollon ammattilaisille.
Voit kiittää ystävyydestä, työtoveruudesta, kannustuksesta, konsultoinnista, johtamisesta tai johdettavana olemisesta, hyvästä tiimihengestä, tsempistä, ammattitaidosta, huumorintajusta, iloisuudesta, tukevasta olkapäästä, kuulluksi tulemisesta, avoimuudesta, mistä vain, mikä tuo nostetta ja lisää jaksamista.
Kiitos, kun kiität!
Lue seuraavaksi: