Mieli ry:n kriisipuhelimeen tuli heinäkuussa ennätysmäärä soittoyrityksiä, yli 25 000. Puhelin ruuhkautui erityisesti heinäkuun loppupuolella. Soittomäärä kasvoi viime vuodesta noin 2 500:lla, mikä on noin 80 soittoa enemmän päivässä.

Terveystalon Mielen hyvinvoinnin digitaaliseen tukikanavaan tulleiden yhteydenottojen määrä on kasvanut 250 prosenttia maaliskuun alusta verrattuna edeltävään puoleen vuoteen. Palvelu on osoitettu työterveyden piirissä oleville asiakkaille.

Edellä kuvattuja lukuja uutisoi Yle jo viime vuoden elokuussa. Lukuja on selitetty korona-ahdistuksella, joka on siitä pitäen vain lisääntynyt pandemian jatkaessa leviämistään.

Riittävä näköala ja erilaiset kannusteet saattaisivat rohkaista nuoria monipuolisen psykiatrian alalle.

Suomalaisten mielenterveydestä on kannettu huolta niin kauan kuin jaksan muistaa. Lastenpsykiatri Tuula Tamminen läksytti päättäjiä taajaan lasten psyykkisen hyvinvoinnin heikentymisestä ja hoidon riittämättömyydestä jo 1990-luvulla. Tuolloin uutisoitiin, että joka kymmenes lapsi on häiriintynyt ja 15 prosenttia kaipaisi asiantuntijoiden tutkimuksia.

Mediuutiset kertoi vuonna 2009 muun muassa, että pula lastenpsykiatreista vaikeuttaa hoitotakuun toteutumista eri puolilla Suomea. Lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmien lisääntymisestä on siitä pitäenkin uutisoitu jatkuvasti, mutta ratkaisua ei näköpiirissä häämötä edelleenkään.

Aikuisilla tilanne ei näytä yhtään paremmalta. Mediuutiset uutisoi viime viikolla, että psykiatripula on jo todella paha ja se alkaa näkyä yliopistopaikkakunnillakin. Psykiatreja valmistuu vuosittain vain puolet siitä määrästä, mitä tarvittaisiin, eläköityminen kiihdyttää pulaa.

Lääkärit erikoistuvat lähinnä sen mukaan, mikä alkaa opiskeluaikana eniten kiinnostaa. Psykiatria ei ensisijaisesti houkuttele, sillä ala mielletään raskaaksi. Kun pula kollegoista kuormittaa entisestään jo työssä olevia, tunkua ei ole senkään vertaa.

Yhdeksi ratkaisuksi on väläytetty suurempaa korvausta aloille, joille erikoistuu liian vähän lääkäreitä. Syrjäseuduille saatiinkin taannoin lääkäreitä, kun palkka ja muut edut korvasivat etäisyydet pääkaupunkiseudulle tai muihin kasvukeskuksiin.

Mediuutisten haastatteleman psykiatriyhdistyksen pääsihteerin Sami Räsäsen mukaan alasta tulisi antaa jo opiskeluvaiheessa laajempi kuva. Räsäsen mukaan opiskelijatkin ovat toivoneet enemmän käytännön osuutta teoreettisen opiskelun sijaan. Riittävä näköala ja erilaiset kannusteet saattaisivat rohkaista nuoria monipuolisen psykiatrian alalle.

Lue seuraavaksi: