Helsingin yliopiston neurologian professorille Perttu Lindsbergille on myönnetty Erkki Kivalo -palkinto hänen ansioistaan kliinisen neurologian sekä neurologisen opetuksen kehittäjänä, aktiivisena neurologian tutkijana sekä neurologian popularisoijana ja yhteiskunnallisena keskustelijana.

Kyseessä on seitsemäs Erkki Kivalo -palkinto, ja se jaettiin Neurologipäivillä tänään 4.11.

Lindsberg kertoo tiedotteensa olleensa aina utelias ja valmis oppimaan uutta.

”Uran edetessä on tullut eteen monia kiinnostavia asioita. Ja kun niihin on vähän perehtynyt, aihe on vienyt mennessään. On hienoa, että olen voinut tutustua neurologiaan niin monesta eri näkökulmasta ja samalla edistää sen kehitystä Suomessa”, Lindsberg sanoo tiedotteessa.

Keskeinen rooli liuotushoidon kokeilemisessa aivoinfarktipotilailla

Lindsbergin tähänastisen uran kenties suurin saavutus on syntynyt tutkimustyön ja kliinisen potilastyön yhdistämisestä. Hän oli keskeisessä roolissa, kun Hyksissä alettiin 1990-luvulla kokeilla liuotushoitoa aivoinfarktipotilaisiin.

”Se oli tärkeää kehitystyötä ja armotonta kilpajuoksua kelloa vastaan. Onnistuimme rakentamaan maailman tehokkaimman päivystysketjun, jossa potilas kyettiin kuvauksineen hoitamaan keskimäärin 20 minuutissa siitä, kun hän tuli ovesta sisään. Avainasemassa oli potilastyön ja tutkimuksen yhdistäminen, sillä saimme liuotuslääkkeestä käyttökokemuksen osana kliinistä tutkimusta”, Lindsberg sanoo.

Lindsberg korostaa tutkimustyön merkitystä lääketieteessä ja neurologian alalla.

”Kliiniset tutkimukset takaavat sen, että diagnostiikka ja hoidot kehittyvät. Meillä on Suomessa hyvät potilasaineistot ja tutkimuksiin innokkaasti osallistuvat potilaat. Tällaisia voimavaroja ei saa jättää käyttämättä. Toivonkin, että valtiovalta ymmärtää, ettei kliinisen tutkimuksen rahoittamisessa saa ottaa taka-askeleita”, Lindsberg sanoo.