Perustuslakiasiantuntija, professori Martin Scheinin arvioi, että eduskunnalle perjantaina annettu esitys tartuntatautilain 16 ja 22 pykälien muutoksista pitää sisällään perustuslakiin liittyviä ongelmia.

Hän mainitsee erityisesti ehdotetun 22 pykälän, jonka mukaan yleisvaaralliseen tai valvottavaan tartuntatautiin altistuneeksi perustellusti epäillyille asetettaisiin laaja, ja jopa avoin velvollisuus antaa itseään koskevia tietoja.

– Ehdotettu 22 § voi muodostua ongelmaksi perustuslakivaliokunnassa. Kuka hyvänsä voidaan nimetä altistuneeksi perustellusti epäillyksi ja vaatia kovinkin intiimejä tietoja, Scheinin huomauttaa Twitterissä.

Hän pohtii myös sitä, mitä kerätyille tiedoille tapahtuu.

– Ennakoin, että ongelmia tulee eduskuntakäsittelyssä, Scheinin kommentoi.

Lisäksi hän kiinnittää huomiota siihen, että lakiesityksen perustelujen mukaan pakollisesta terveystarkastuksesta kieltäytymisestä voisi seurata sakko- tai vankeusrangaistus rikoslain 44 luvun 2 pykälän nojalla.

– Koko tartuntatautilain esitöiden valossa suhtaudun epäilyksin. Kieltäytymiset pitänee hoitaa voimakeinoin eli kiinni pitämällä.

Scheinin korostaa, että eduskunnan käsittelyyn tulee pysyvä lainmuutos, ei koronan tarpeisiin säädettävä väliaikainen laki.