Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan uudeksi dekaaniksi on valittu neurologian professori, Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan nykyinen dekaani Anne Remes. Dekaanin nelivuotinen toimikausi alkaa 1.1.2022.

LT, dosentti Anne Remes on toiminut neurologian professorina Itä-Suomen yliopistossa 2012–2016 ja Oulun yliopistossa vuodesta 2017. Remes on toiminut myös Medical Research Center (MRC) Oulun johtajana. Tutkimustyössään Remes on keskittynyt varhain alkaviin ja perinnöllisiin muistisairauksiin, etenkin otsalohkodementiaan.

– Otan uuden tehtävän vastaan innostunein mielin mutta nöyränä, Remes kommentoi valintaansa tiedotteessa.

Remes kuvaa itseään avoimeksi johtajaksi, joka hakee yhteistyötä eri toimijoiden kesken, arvostaa korkeatasoista tutkimusta ja edellyttää tietoa päätöksen teon pohjaksi.

– Arvostan yhteistyötä, ja uudessa tehtävässäkin haluan ensin perehtyä yhteisön toimintaan ja nykyisiin käytäntöihin. Kun kokonaisuus ensin hahmottuu, on aika katsoa, voisinko ulkopuolisin silmin ja aiemman kokemukseni perusteella tuoda jotain uutta tiedekunnan toimintaan. Se on todella erinomaista jo nyt, mutta siinä on varmasti myös potentiaalia, Remes jatkaa.

Dekaanin valintaa valmisteli tiedekuntaneuvoston asettama valmisteluryhmä. Ryhmä teki tiedekuntaneuvostolle esityksen dekaanin tehtävään valittavasta hakijasta hakuasiakirjojen, haastattelujen sekä tiedekunnan julkisen kuulemistilaisuuden perusteella. Tiedekuntaneuvoston päätös oli valmisteluryhmän esityksen mukainen.

– Remeksestä tiedekunta saa kokeneen akateemisen johtajan, joka on toiminut yhteistyössä yliopistosairaaloiden ja valtionhallinnon kanssa. Hän on palkittu opettaja ja arvostettu muistisairaustutkija ja toiminut lisäksi aktiivisesti muun muassa säätiöissä sekä Suomalaisessa Lääkäriseurassa Duodecimissa, valmisteluryhmän puheenjohtaja, akatemiaprofessori Anu Suomalainen-Wartiovaara sanoo tiedotteessa.

Tiedekuntaneuvoston puheenjohtaja, dekaani Risto Renkonen toivottaa Remeksen tervetulleeksi.

– Lääketieteellinen tiedekunta on jatkossakin hyvissä käsissä ja vahvassa iskussa, Renkonen toteaa.