Yhdysvaltain presidentti Donald Trump myönsi torstaina varhain Suomen aikaa ensimmäistä kertaa, että koronarokote ei tule valmistumaan ennen 3. marraskuuta pidettäviä presidentinvaaleja.

Trump on tähän asti pitänyt sitkeästi kiinni näkemyksestä, että koronarokote voi olla valmis käyttöön vaaleihin mennessä tai jopa aikaisemmin.

Mielenmuutos johtuu siitä, että lääkeviranomainen FDA ilmoitti tiistaina tiukentaneensa kriteerejä, joilla se arvioi koronarokote-ehdokkaita. Tiukentuneet kriteerit johtavat siihen, että koronarokotteen hyväksyntä ei missään tapauksessa ehdi valmistua ennen vaaleja.

Lue lisää FDA:n kriteereistä ja koronarokotteen politisoitumisesta Yhdysvalloissa ja sen riskistä Euroopassa Mediuutisten jutusta täältä:

Trump puhui näistä asioista Twitteriin julkaisemassaan videossa, jossa hän kehui maasta taivaaseen saamaansa kokeellista Regeneronin lääkettä. Presidentti itse asiassa lupasi lääkettä ilmaiseksi kaikille seniori-amerikkalaisille. Hänen suunnitelmansa mukaan armeija saisi hoitaa lääkkeen jakelun.

Videopuheesta saa vaikutelman, että Trump katsoo voivansa itse päättää kokeellisen lääkkeen hyväksynnästä hätäkäyttöön, mikä siis on normaalisti FDA:n toimivallan piirissä.

Hän myönsi myös painostaneensa lääkkeiden ja rokotteiden hyväksynnästä päättäviä lääkeviranomaista FDA:ta enemmän kuin kukaan presidentti ikinä.

Videon julkaisemisen jälkeen Regeneron-lääkettä tutkiva yhtiö kertoi tehneensä FDA:lle hakemuksen lääkkeen hätäkäyttöoikeuden myöntämiseksi. Lääkkeestä ei ole vielä olemassa tuloksia kliinisestä tutkimuksista.

Jutussa tarkennettu lääkejakelun kohteeksi seniori-amerikkalaiset 9.10. klo 10.50, lisätty Regeneronin hakemus hätäkäyttöoikeuden saamiseksi 9.10. klo 13.06