THL:n asettama työryhmä ryhtyy selvittämään, voidaanko poikien HPV-rokotuksilla vähentää merkittävästi papilloomaviruksen aiheuttamaa tautitaakkaa.

Mikäli näin on, poikien HPV-rokotukset saattavat tulla osaksi kansallista rokotusohjelmaa.

Papilloomavirus on tunnettu kohdunkaulan syövän aiheuttajana.

Virus aiheuttaa kuitenkin myös muita sukuelinten syöpiä sekä pään ja kaupan alueen syöpiä niin miehille kuin naisillekin.

THL:n työryhmä arvioi, ovatko poikien rokotukset kustannusvaikuttavia, eli saavutetaanko niillä terveyshyöty kohtuullisella hinnalla. Lisäksi työryhmä arvioi, kuinka paljon poikien rokotuksilla voidaan edelleen vähentää papilloomaviruksen tarttumista väestössä.

HPV:n aiheuttamat pään ja kaulan alueen syövät ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä.

THL:n asettama työryhmä hyödyntää uusimpia tutkimustuloksia HPV-rokotuksesta ja papilloomaviruksen kyvystä aiheuttaa syöpää. Rokotusten kustannusvaikuttavuuden arviointia varten kerätään myös laaja kotimainen rekisteriaineisto.

Työryhmään kuuluu muun muassa papilloomaviruksen aiheuttamien syöpien, HPV-rokotusten ja terveystaloudellisen arvioinnin asiantuntijoita.

Lausuntonsa työryhmä jättää noin vuoden päästä, 31. marraskuuta 2018 mennessä.