Pohjois-Savossa koronan kiihtymisvaihe jatkuu edelleen. Alueellisen koronaepidemian torjunnan koordinaatioryhmän mukaan koronatestauksen ohjeistusta tullaan kuitenkin päivittämään lähiaikoina uusilla valtakunnallisilla suosituksilla.

Koko KSSHP:n alue siirtyy perustasolle – Samalla testauskriteerit keventyvät

Maanantaina kokoontunut KSSHP:n alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä totesi kokouksessaan koko KSSHP:n alueen siirtyneen perustasolle. Tartuntamäärät ovat jatkaneet laskuaan alueella ja tartuntoja on ilmennyt vain rokottamattomilla ja kerran rokotetuilla.

Alle 12-vuotiaiden ja kahdesti rokotettujen lieväoireisten testaus ei enää välttämätöntä

Koronanyrkki teki kokouksessaan alueellisen päätöksen testauskriteerien keventämisestä KSSHP:n alueella. Jatkossa koronatesti ei ole enää välttämätön kahdesti rokotetuille, joilla on vain lievät oireet, ei tietoa altistumisesta ja jotka eivät kuulu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön.

Rokotesuoja katsotaan täydeksi, kun toisesta rokotteesta on kulunut viikko. Myös alle 12-vuotiaiden testauksesta pääsääntöisesti luovutaan. Poikkeuksena sairaalahoitoa vaativat tapaukset ja tapaukset, joissa sairastunut on asetettu karanteeniin.

Testauskriteerien muutokset perustuvat lääketieteelliselle näytölle alttiudesta sairastua vakavasti koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. KSSHP:ssä ollaan valmiita muuttamaan testauskriteerejä uudelleen, jos valtakunnalliset ohjeet muuttuvat, tiedotteessa todetaan.

Laajaa maskisuositusta jatketaan KSSHP:n alueella

Laaja maskisuositus on yhä voimassa koko KSSHP:n alueella, kunnes rokotekattavuus nousee suuremmaksi. Maskit suojaavat samalla myös muita pisarateitse tarttuvia, syksyllä leviäviä sairauksia, kuten flunssaa ja influenssaa vastaan. .

Päijät-Sote: Epidemiatilanne ja rajoitukset ennallaan – nuorten aikuisten rokotusaktiivisuuden toivotaan kasvavan

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueen koronayhteistyöryhmä arvioi epidemiatilannetta maanantaina pidetyssä kokouksessa. Ryhmä totesi epidemian olevan edelleen kiihtymisvaiheessa Päijät-Soten alueella. Koronapotilaiden tarve sairaalahoitoon, uusien tapausten ilmaantuvuusluku ja positiivisten vastausten osuus otetuista näytteistä ovat olleet melko vakaat viime viikkoina.

Alueen vähintään 12-vuotiaista on kertaalleen rokotettu 81 prosenttia. Alueen koko väestöstä yhden rokoteannoksen on saanut 71 prosenttia ja kaksi rokoteannosta 56 prosenttia.

Epidemia painottuu Lahteen, jossa on voimassa yhtymän hallituksen tekemä päätös yleisötilaisuuksien rajoittamisesta 12. syyskuuta asti. Päätös koskee sisätiloissa järjestettäviä yli kymmenen henkilön ja ulkona järjestettäviä yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Näitä tilaisuuksia voi järjestää, jos osallistujien on tosiasiallisesti mahdollista välttää fyysinen kontakti toisiinsa. Lisäksi tilaisuudessa tulee noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n terveysturvallisuusohjeistoa. Koronayhteistyöryhmä suosittelee päätöksen jatkamista 26. syyskuuta asti.

Myös muut Päijät-Hämeen alueen suositukset ja rajoitukset ovat ennallaan 26. syyskuuta asti.

Koronayhteistyöryhmä totesi rokotuskattavuuden olevan Päijät-Hämeessä kohtalainen mutta edelleen selvästi riittämätön, jotta rajoituksia voisi merkittävästi keventää.

Erityisesti nuorten aikuisten toivotaan hakeutuvan aiempaa aktiivisemmin rokotettaviksi. Walk-in-rokotuspisteissä on mahdollista saada sekä ensimmäinen että toinen koronarokote.