Koronapikatestien myynti lähti marraskuussa tuntuvaan kasvuun tasaisen syksyn jälkeen S-ryhmän ruokakaupoissa. S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikön Juhani Haaran mukaan kuluneen viikon aikana testejä on myyty 50 prosenttia enemmän kuin edellisellä viikolla, ja kasvu näyttää jatkuvan yhä.

”Myynnin kasvussa näkyy, että koronatartuntojen määrä on ollut kasvussa ja syysflunssaakin on liikkeellä. Myös pikkujoulukaudella saattaa olla vaikutusta asiaan, sillä ihmiset saattavat haluta tehdä pikatestin varmuuden vuoksi ennen juhlia”, Haara sanoo tiedotteessa.

S-ryhmä toi kotona tehtävät koronan antigeenitestit myyntiin marketkaupan toimipaikkoihin toukokuun loppupuolella. Ensimmäinen suurempi myyntipiikki nähtiin tiedotteen mukaan elokuussa kesälomakauden päättyessä.

Syksyn mittaan kysyntä on ollut tasaista, mutta marraskuussa myyntimäärät lähtivät kasvuun. Saatavuus on Haaran mukaan yhä hyvä.

Testejä on myyty S-ryhmän marketkaupan toimipaikoissa tähän mennessä yhteensä noin 250 000 kappaletta.

Lue seuraavaksi: